Mulla on kevyt hiuskriisi menossa. Kriisi on kestänyt jo toista kuukautta ja vaati jotain mitä mulla harvemmin on. Kärsivällisyyttä.
Mulla on ollut tumma, melkein musta tukka jo yli 10 vuotta. En osaisi kuvitellakaan itseäni blondina, mutta en myöskään halua enää mustaa tukkaa. Onneksi tajusin tämän ajoissa, enkä esimerkiksi kuukautta ennen häitä, sillon olisi ollut jo auttamattomasti myöhäistä.
Kesäloman alussa tein radikaalin peliliikkeen ja menin KAMPAAJALLE!
Mä en käy kampaajalla. Ikinä.
Mulla on ollut tumma, melkein musta tukka jo yli 10 vuotta. En osaisi kuvitellakaan itseäni blondina, mutta en myöskään halua enää mustaa tukkaa. Onneksi tajusin tämän ajoissa, enkä esimerkiksi kuukautta ennen häitä, sillon olisi ollut jo auttamattomasti myöhäistä.
Kesäloman alussa tein radikaalin peliliikkeen ja menin KAMPAAJALLE!
Mä en käy kampaajalla. Ikinä.
Mulla on ollut monta vuotta pitkä tukka, paria teinivuosien erehdystä lukuunottamatta mä oon aina kasvattanu hiuksia ja halunnut mahdollisimman pitkät hiukset.
Kampaajalle mentäessä tapahtuu jompi kumpi
Kampaajalle mentäessä tapahtuu jompi kumpi
a) kampaamon kemikaalit lamauttavat mun aivotoiminnan ja päästän suustani ihan huomaamatta "leikkaa vaan lyhyeksi"
tai
b) Kampaamon kemikaalit vaikuttavat kampaajan aivotoimintaan ja hän ymmärtää sanomani "leikkaa vaan 2 senttiä" väärin, ja leikkaakin polkkatukan.
Tällä kertaa kampaajakäynti sujui ilman suurempia itkuja, sillä varmistelin Itäkeskuksen Uniq salongin aivan ihanalta kampaajalta varmasti tuhat kertaa, ettei hän varmasti leikkaa liian lyhyeksi. Piti sanansa.
Kuolleista latvoista oli päästy eroon ja enää piti saada väri kohdilleen.
No sehän se vasta helppoa oli.
Jostain mammapalstalta löysin vinkin että värjättyä väriä voi poistaa helposti ja tukkaystävällisesti C-vitamiinilla.
Jep. Kaikkeen sitä ryhtyykin.
Kävin apteekista hakemassa pussillinen askorbiinihappoa (eli just sitä C-vitamiinia)
sekotin pariin ruokalusikalliseen samppoota ja levitin pyyhekuiviin hiuksiin.
Odottelin
reilun tunnin ja menin huuhtelemaan pääni. Pakko myöntää että mitään
dramaattista muutosta ei todellakaan ollut havaittavissa, mutta
huuhtelivesi oli aivan mustaa, eli kyllä sieltä jotain väriä irtos.
Toistin tämän hius- ja luontoystävällisen värinpoiston vissiin neljä-viisi kertaa. Hiukset kuivuvat käsittelystä hieman, mutta ei mitenkään niin etteikö hoitoaine niitä olisi pelastanut.
Toistin tämän hius- ja luontoystävällisen värinpoiston vissiin neljä-viisi kertaa. Hiukset kuivuvat käsittelystä hieman, mutta ei mitenkään niin etteikö hoitoaine niitä olisi pelastanut.
No, en kuitenkaan lannistunut vaikkei tämä askorbiinihappoprojekti mun mustaa reuhkaani miksikään muuttanut. Vaan kävin penkomaan internetiä, toiveena löytää joku ihana vinkki jolla mustasta väristä pääsee eroon ILMAN värinpoistoa.
Ja vastaus on tässä!
Colour B4 |
Kaikki te ihmiset jotka mietitte että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kun tehdä värinpoisto...
STOP! ÄLÄ TEE SITÄ!
Tee mielummin Color B4 ammoniakiton ja valkaisuaineeton värinpoisto!
Tältä mun hiukset näytti ennen askorbiinihappoa:
Tältä ne näytti askorbiinihapon jälkeen:
Ja sitten erittäin surkea kuva Color B4n jälkeen:
Ja tänään aion rykästä uuden Color B4n päähäni ja toivoa parasta.
Ehkä tää pää tästä.
Onhan tässä vielä aikaa.
Mistä tuota ainetta mahtaa saada?
VastaaPoistaTätä on ilmeisesti joskus myyty Suomessa ihan tyyliin Prismoissa tms, mutta itse en jaksanut edes aloittaa kyserumbaa ympäri kaupunkia, vaan tilasin ebaysta. Lähipostiin kannettuna hinta oli alta 15 euroa, joten ei ole edes kallis! :)
PoistaMulla on aivan samanlainen tilanne! Tällä hetkellä iloitsen auringon aikaansaamasta vaalennuksesta, mutta se on kaikkea muuta kuin tasainen. Haluaisin niin kovasti vaalentaa hiuksiani nykyisestä erittäin tummasta lähemmäs luonnollista vaaleaani, mutta siis miten! Olen myös lukenut sitruunamehusta, jonka hapot haalistavat hiusten väriä. Tätä prosessia voi ilmeisesti vahvistaa menemällä hetkeksi aurinkoon hiukset sitruunamehussa. Hiukset voivat ehkä vähän myös kulua siis tällaisesta :D Olen siis tosi iloinen, kun kerroit tästä löytämästäsi tuotteesta, pitää ehdottomasti tutustua siihen!
VastaaPoistaMä en oo tohon sitruunavaalennukseen oikeastaan tutustunut, kun se kuullostaa niin rajulta :D Mutta oon antanut itseni ymmärtää, että se sitruunamehu kirkastaisi siis luonnollostaa värjäämätöntä blondia tukkaa. Varmasti en mene sanomaan yhtään mitään....
PoistaMutta tota Color B4a kannattaa todellakin kokeilla! Ei oo hiuksille yhtään niin raskas kun erus värinpoisto, eikä tee sun luonnolliselle hiuksen värille mitään. Eli juuresta ei tuu vitivalkonen ja latvasta kusen keltanen :D
Ainoa miinus puoli minkä keksin, on huuhteluaika.
Color B4n teho perustuu siihen että se aine kutistaa keinotekoiset värimolekyylit (tästä syystä se ei vaikuta omaan väriin ollenkaan), niin että ne mahtuu hiuksen suomuista ulos, ja tästä syystä sitä ainetta ja niitä molekyylejä siinä samalla, pitää huuhdella ihan järjettömän kauan hiuksista pois. Sillä jos niitä ei huuhtele kunnolla pois ja ne jää sinne tukkaan, ne myös palaavat normaalit kokoisiksi ja se väri ns. palaa.
Nimimerkillä, istuin äsken 45 minuuttia suihkun lattialla :D
Huuhtelun jälkeen tukka on tietenkin ihan älyttömän tuntunen, mutta hyvä hoitoaine pelastaa tilanteen!
Mullakin on hiuskriisi. Hajoilen täällä hiusten pituuteen. Ne on liian pitkät! Niitä ei siis tosiaan saa edes kunnolla ponnarille + olen puolikalju.
VastaaPoistaVielä vuosi pitäisi kasvattaa. Tahtoo jo lyhyeen takaisin. Onneksi olen sentään luonnostani vaalea ja tajusin ruveta jo vuosi sitten kasvattamaan omaa väriä takaisin.