"Kunnes kuolema teidät erottaa"
julistetaan melkein jokaisessa vihkikaavassa.
Tragikoominen lausahdus, ainakin nykymaailmassa.
Yhä useamman avioparin erottaa vaativa lapsiarki tai muuten vaan sujumaton yhteiselämä,
ei kuolema.
Jostain blogista (en kuolemaksenikaan muista mistä, enkä nopealla googlaillu löytänyt etsimääni!)
luin että vaikka lehdistä saa tasaisin väliajoin lukea että Suomessa joka toinen liitto päätyy eroon,
ei vika ehkä olekaan siinä että liitot puretaan liian heppoisin perustein, vaan ne solmitaan tyhjän päälle.
Allekirjoitan tämän täysin!
Allekirjoitan tämän täysin!
Ei avioliitto ole mikään ihmeellinen instituutio,
jossa kaikki parisuhteen ongelmat ja kipukohdat katoavat.
Ja jokaisessa parisuhteessa niitä ongelmia ja kipukohtia on,
sanokaa mitä haluatte.
Entäs kun se kuolema sitten erottaa?
Eihän sellaista kukaan halua ajatella,
mutta valitettavasti se on väistämättä kaikilla edessä.
Me sovittiin juuri Andyn kanssa kirjoittavamme ensi keväänä 'After death'-kirjeet.
Kirjeeseen kirjoitetaan ne "viimeiset sanat" toiselle.
Ehkä sinne voi lisätä jotain käytännön tietoa,
mutta mä todella toivon että jos joskus joudun Andyn kirjeen lukemaan,
ettei siellä lue
"Rakas Jannica,
pankkikortin pin-koodi 1234
facebook salasana *******
muista perua Tiede-lehden tilaus
sulakkeet löytyvät siivouskaapista"
vaan jotain vähän persoonallisempaa.
Sovittiin myös, että kirjeet tulee päivittää viiden vuoden välein,
voidaanhan me esimerkiksi muuttaa ja sulakkeiden paikka vaihtua.
Oletteko te ajattelleet kirjoittaa kuoleman jälkeen luettavia kirjeitä?
Mitä niihin mielestäsi pitäisi kirjoittaa?
Eipä ole käynyt mielessäkään, että voisi kirjoittaa tuollaiset kirjeet. Mielenkiintoinen ajatus, mutta omalla kohdalla tuntuu ehkä pirujen maalaamiselta seinälle. :)
VastaaPoistaNo mä itsekin mietin että onko liian synkkä homma hoidettavaksi, mutta toisaalta, kuten kirjoitin, kaikilla se on edessä enemmin tai myöhemmin.
VastaaPoistaEi täältä kukaan elävänä lähde.
Musta on ihana ajatus että, sen suuren surun keskellä mulla olis edes ne paperille kirjoitetut sanat lohtuna ja muistona.
Eihän kukaan meistä halua ajatella kuolemaa, mutta silti jokaisen mielestä on ihan normaalia tehdä esimerkiksi testamentti.
Tätä voisi ajatella sellaisena tunne testamenttina :)
Ei ole piruja manaamista vaan realismia. Joku sanoi joskus, että ihminen on koko ajan 3 sekuntin päässä kuolemasta. Tämä tarkoittaa tylsästi valintoja käveleekö punaisia päin tai pureskeleeko ruokansa kunnolla.
VastaaPoistaMutta itse asiaan eli kuolemaan. Faktahan on, että voi kuolla myös nuorena, kuten peten veljelle kävi. Eräänä tavallisena arkipäivänä hänen kihlattunsa meni kauppaan ostamaan vispikermaa, että saa vohveleihin kermavaahtoa. Kun hän tuli takaisin kotiin löytyi peten veli vessan lattialta ja edes lääkäriambulanssista ei ollut apua. Aortta oli hänellä revennyt ja yhtäkkiä uuden omistusasunnossa ostanut pariskunta jonka piti olla loppuelämä yhdessä olikin erotettu pysyvästi.
Eilen illalla puhuttiin viimeksi kuolemasta ja siitä todennäköisyydellä, että pete miehenä kuolee minua ennen. Myös ikävät ja todelliset asiat täytyy suhteessa kohdata, kuolema on väistämätön osa elämäämme, joten siihen on hyvä myös jotenkin varautua.
Kirjeiden kirjoittaminen on ihana idea, kiitos tästä. Helpottaisi elämää huomattavasti, jos äkkikuoleman kohdatessa saisi lukea vielä viimeiset sanat. Vaikka petekin luultavasti kirjoittaisi "muista ostaa hammasharjaan uusi pää kerran 3kk ja tyhjentää pesukoneen nukkasihti". <3
Voi ei, olen pahoillani Peten veljen puolesta! :/
PoistaEn oikeasti tiedä mitä sanoisin :(
Kuolema on meillä kaikilla edessä, toisilla aikaisemmin kuin toisilla.
En myöskään ajattele että viimeisten sanojen kirjoittaminen olisi pirujen maalaamista, ihan samallalaillahan me kaikki otamme henkivakuutuksia.
Niistä tosin ei jää kuin kylmää käteistä.
Me sovittiin että kirjoitetaan kirjeet vasta ensi keväänä, mutta luettuani kirjoituksesi tajusin että niin kamalalta kuin se kuullostaakin, kuolema voi kohdata kenet tahansa, koska tahansa.
Päätinkin ihan itse, että kirjoitamme kirjeet heti! Kiitos tästä silmien avaamisesta!
Tapahtumasta on jo vuosia, pahimmat haavat ovat arpeutuneet, mutta kyllä minäkin päivittäin J:tä mietin vaikka en häntä juuri tuntenutkaan. Olimme Peten kanssa tavanneet vasta vuotta aiemmin ja J asui monen sadan kilsan päässä joten en häneen kerennyt oikein tutustua. Mutta kyllä se menetys jättää jälkensä ihmiseen varsinkin sisarukseen ja sitä kautta myös parisuhteeseemme.
PoistaMeillä on siinä mielessä samankaltainen tilanne, kuin pari viikkoa sitten nähdyssä satuhäät jaksossa, että sulhanen ei halunnut sytyttää muistokynttilöitä vihkimisessä vaikka oma sisko oli henkirikoksen uhri. Minä haluaisin sytyttää kynttilän J:n ja oman mummoni muistolle, mutta pete ei suostu tähän. Kunnioitan hänen päätöstään, sillä hän se loppupeleissä tietää mikä on itselle parasta. Miehet ehkä muutenkin suree ja kunnioittaa vainajia hiljaisuudessa eivätkä tarvitse ns. hälyä siihen ympärille. Toisaalta syy voi myös löytyä ihan vain tunteissa, ehkä hän ei ole valmis siihen vielä, jos Pete pelkääkin tunteenpurkausta kesken vihkimisen sadan ihmisen edessä. Häät on juhla rakkaudelle ei kuolleille, niin hän perusteli päätöstään taannoin. J on kuulema saanut jo bileensä hautajaisten muodossa, nyt on meidän vuoro. Kuulostaapa karulta :D
Kirjeet ovat kyllä kaunis idea. Itsellä varmaan räkä tursuaisi jos moisia lähtisin kirjoittelemaan :) <3