15. tammikuuta 2015

Murkinaa maistraatin jälkeen.

Mitä vähemmän on päiviä jäljellä häihin, sitä enemmän ilmaantuu ongelmia selvitettäväksi, yllättäviä asioita hoidettavaksi, listoja kirjoitettavaksi ja listojen tehtäviä suoritettavaksi.
Juuri tällaisinä hetkinä nauran sisäisesti sille naiville tytölle joka puolitoista vuotta sitten silmät innosta kiilueen, ääni täynnä varmuutta julisti, ettei hänelle tulisi stressi, eikä kiire koska hän on aloittanut suunnittelut niin hyvissä ajoin, hänellä olisi homma hanskassa alusta loppuun.
Jep.
Tekisi mieli aikamatkustaa tuohon aikaan ja taputtaa 
tuota typerää tyttöä päälaelle ja sanoa vain että "oi oi, tietäsitpä vaan"

Noh, ehkä pientä lisättyä dramatiikkaa tässä on, mutta silti. 
Tuntuu koko ajan, että kun yhden asian saa hoidettua tai selvitettyä ilmaantuu kolme uutta asiaa hoidettavaksi.
Onneksi tähän mennessä ongelmat on pysyneet suht pieninä ja helposti hoidettavina, jännä nähä mitä tuleman vielä pitää.

Tällä kertaa ongelmaksi muodostui maistraatin jälkeinen maljan kohotus ja lounas.
Jostain pitäisi repäistä tähän sopiva ravintola.
Kriteerejä on melkoinen läjä, mutta niitä on lähes mahdottomuus sanoiksi pukea.

Maantieteelliset kriteerit ovat helpoimmat. Meidät vihitään Helsingin maistraatissa Albertinkadulla, olisi ravintolan hyvä sijaita kävelymatkan päässä kyseistä paikasta.
Ja vielä mielellään kävelymatkan päässä pois päin rannasta. Koska sinne päin me oltaisiin sitten ruokailun jälkeen lähdössä.

Ruokaan liittyvät kriiterit on myös helppoja. Melkein kaikki käy.
Perus pastat, pihvit sun muut sopii kyllä, mutta ei nirsoilla erikoisempiakaan juttuja.
Nakit ja muusi tosin voi mennä no go-listalle.

Ja sitten päästäänkin niihin ei niin helposti kuvailtaviin kriteereihin.
Siihen fiilikseen mikä siellä ravintolassa on. Fiiliksen tekee tietenkin ne ihmiset kenen kanssa siellä on ja se hersyvä onnen tunne joka sisällä kuplii, mutta silti.
Jotain uutta, siistiä, erilaista.
Raikasta ja rentoa.

Mun piti listata tähän ravintoiloita jotka voisi sopia tähän tarkoitukseen, mutta uuvuin jo itsekin tästä kitinästäni, joten jätän sen toiseen kertaan.

Jos teillä ihastuttavat kanssamorsiot- ja sulhaset on ehdottaa jotain loistavia helmiä Helsingin ravintolaskenestä, jakakaa vinkkinne!

2 kommenttia:

  1. Ehdottaisin Boulevard Socialia. Hyvää ruokaa, hieno ravintola mutta kuitenkin rento tunnelma. Sopii myös ruokapaikaksi jos menette isommalla porukalla koska kaikki annokset on jaettavia. Myös muut Tomi Björkin ravintolat ovat kehunsa ansainneet.

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että ravintolan valitseminen on aina jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa, että olisin sun tilanteessa varmaan ihan pulassa! Suosittelen mäkin Tomi Björkin ravintoloita, etenkin Gaijinissa oli tosi hyvää ruokaa. Raflassa on muutenkin tosi kiva fiilis ja tarjolla on niin hyviä menuita, ettei kauheasti tarvitse häähumussa ryhtyä miettimään, että mitä sitä söisi :D

    VastaaPoista

Sana on vapaa!