22. kesäkuuta 2014

Kenkäkriisi.

Ja jälleen kerran olen onnistunut suunnittelemaan hienosti, mutta toteuttamaan vähän vähemmän hienosti. Kyse on siis hääkengistä, joiden suhteen kaiken piti olla ostamista vaille valmista.
Löysin siis omat hääpoponi Andyn innoittamana. Jossain vaiheessa tätä kulunutta vuotta, Andy ilmoitti että haluaa astella alttarille lenkkareissa. Ensireaktioni oli varmasti jotain tämän luokkaa:


Kunnes Andy näytti mitkä lenkkarit hän haluaisi ja tajusin että tahdon itse samanlaiset! Tai siis. No ei samanlaiset, mutta saman suunnittelijan tekemät ballerinat.
Kyseessä on siis Jeremy Scottin Adidakselle suunnittelemat Wings sarjan kengät.

Kuva.
Kuva.
Nythän on käynyt niinkin ihanasti, ettei noita balleriinoja saa mistään. Yhdet ainoat löysin Ebaysta ja sekin oli huutokauppa joka sulkeutui neljältä aamuyöllä. Olin jo päättänyt, että valvon vaikka koko yön ja huudan ne kengät itselleni. Kunnes sitten unohdin koko päätökseni ja meninkin nukkumaan. Voitte vaan kuvitella kuinka kiitollinen olin itselleni seuraavana aamuna.

Kenkähommat saavat siis mennä uusiksi. Olen tasaisin väliajoin kolunnut ympäri internetia wings-ballerinojen kuvat silmissäni ja joka kerta saanut pettyä.
Ainoat sivustot jotka näitä kenkiä enää myyvät ovat erittäin luotettavan kuuloisia "www.buyjeremyscottshoesonline.com" tai "www.weselljeremyscottwingsballerinas.com"
Kyllä. Tahdon.
Tahdon todellakin antaa luottokorttini numeron teille! 
Where do I sign?!

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Koska Wings ballerinat ovat aika casual, ajattelin että etsin samanhenkisiä vähän rennompia kenkiä.
Mikäs sen rennompaa kuin Toms!
Kuva,
Kuva.
Kuva.


Tomsilla on ihan oma "mallisto" myös häihin Tsekkaa täältä.
Vaikka Tomsit onkin musta ihanat ja just sopivan rennot (plus ihan älyttömän mukavat jalassa!), en ehkä vakuuttunut tarpeeksi. Nää on ehkä just siinä rajalla että ne on liian rennot.

Etsinnät jatkuivat kunnes muistin!
As long as we're happy-blogin Anniina oli ostanut itselleen aivan liian ihanat Louboutinit, jotka kutkuttavat tämänkin neidon kenkähermoja juuri oikealla tavalla.
Valitettavasti niin helpoksi tämäkään homma ei mennyt että olisin vain tilannut samanlaiset itselleni.
Ensinnäkin Mr. Louboutin on päättänyt tehdä kengistään aivan liian kapeita omaan koipeeni sopiviksi. Aina reissatessa käyn mahdollisuuksien mukaan herran kenkiä sovittamassa, jos, JOS vaikka juuri sillä kertaa kenkä sopisikin. Ei sovi, ei ikinä.
Mutta näistä kengistä sain inspiraation ja kolusin nettiä raidallisten avokkaiden kiilto silmissäni.


Zalando, 44,95€.
Zalando, 69,95€
Hinta ei oo hurja kummissakaan kengissä ja onhan ne söpöt. Mutta ei. Ei niin ei. 
Joku tökkii ja pahasti. 
 Etsinnät jatkuvat ja hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
Ehdotin Andylle jo Crocseja, joten epätoivo alkaa olla suuri.

8 kommenttia:

  1. Jos olet siipiä vailla, niin muista myös Swings :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swingseihin tarttis vaan nauhat ja mä en haluais nauhakenkiä :D Mutta kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Louboutinessa on se, että jos ne menevät jalkaan, mutta ovat tiukat niin sukat jalkaan ja pari päivää kotona niillä oleskelua. Tämä on ihan loistava kikka kaikkiin paitsi hyvin pehmeisiin nahkakorkkareihin, sillä ne venyy liikaa.

    Mites ne Jeremy Scottin vastaavat naisten kuin nuo ballerinat, mutta nauhoilla? Voisithan laittaa kenkiin esimerkiksi navyn siniset nauhat?

    Tästä ainakin sai kaikkia kokoja vielä:
    http://www.ebay.com/itm/Adidas-Womens-OBYO-Jeremy-Scott-Wings-Easy-Five-Ballerina-Shoe-Flats-4-5-6-7-8-9-/251454667288?pt=UK_Women_s_Shoes&var=&hash=item3a8bddba18

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä mä jouduin tätä venytyskikkaa käyttämään, koska mun kavio on niin leveä ettei se yleensä mahdu mihinkään kenkiin, louboutinit on vaan niin kaposet ettei ne oikeasti mahdu! :/ Ja tällä hetkellä (budjettia läpikäyneenä, huh huh) en oikeasti edes raaskisi laittaa niin paljoa rahaa kenkiin.
      Ja kiitos linkkivinkistä! Mä oon käynyt kyllä kyyläämässä myös näitä nauhaballerinoja, mutta ainoa huoli on se, että mun leveä kavioni näyttäisi noissa totaaliurpolta. Ja tietenkään näitä ei myydä missään suomessa, että asian voisi käydä kaupassa toteamassa... Taidat astella alttarille paljain jaloin! :D

      Poista
  3. Ihan mahtavat nuo wings-ballerinat ja lenkkarit. Noihin baltsuihin en ollutkaan törmännyt ennen. Mutat onpas ärsyä, jos niitä ei enää saa mistään. Mimmen tavoin meinasin myös Shwingsseistä vinkata: http://www.shwings.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookkin! Nää ois musta niin makeet, kun näille olis käyttöä aivan varmasti häiden jälkeenkin! :)

      Poista
  4. Mites Parikan siivelliset ballerinat? http://www.minnaparikkashop.com/product/166/edith-ballerina-black

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta, mutta ei yhtään mun tyyliset! Parikan kenkiä suunnittelin alunperin, mutta mallistosta ei löydy tällä hetkellä mitään mitä kelpuuttaisin :(

      Poista

Sana on vapaa!