Oli pakko tulla tekemään tuplapostaus ja päästämään höyryjä!
Luvassa on siis kärjistävää, mustavalkoista ja hyvin suorasanaista Jannicaa.
Hyvinhyvinhyvin harvoin eksyn Facebookin häät-ryhmiin kommentoimaan mitään. Olen huomannut ettei keskustelu ikinä kanna hedelmää jos sattuukin niin että ihmiset ovat eri mieltä ja niinhä siinä yleensä just sattuu.
Tällä kertaa aiheena olivat hyvinkin paljon puhetta herättäneet kiina-puvut.
Yllättäen joku tulevan kesän morsian oli pettynyt tilaukseensa. Tilaukseen ei ollut lähtenyt hääpuku vaan kaason puku, joka olikin sitten yllättäen (toiseen otteeseen jo) väärää kokoa.
Jostain ihmeellisestä syystä päätin kantaa korteni kekoon ja kommentoida ettei kiinapukuihin kannata sijoittaa enempää mitä on valmis rahoistaan häviämään.
Tämähän nosti tietenkin kaikkien kiinapukunsa jo ostaneiden niskakarvat pystyyn ja siinähän sitä sitten oltiin. Tuskailtiin ja naureskeltiin että "on ne vaan tyhmiä ihmisiä jotka ostavat liikkeestä pukunsa, Kiinassahan nekin mekot on tehty" ja että "muutostöiden jälkeenkin vielä säästin tonnin että voiton puolelle jäätiin!"
Kyllä. On erittäin typerää tukea suomalaista yrittäjää ja ostaa niistä katoavista kivijalkaliikkeistä joista saat pukusi lisäksi myös palvelua, tietoa ja LAATUA.

Kyllä. Ainoa vaihtoehto kiinakopioille on ostaa 1000 euron puku. Muita vaihtoehtoja ei ole. Thats it.
Ja mitä väliä sillä on vaikka puku todennäköisesti ei ole sitä mitä tilasit, eikä ainakaan sitä kokoa mitä tilasit? Eikä silläkään taida olla mitään väliä että tällaisen kiinakopion valmistuksessa kärsivät sekä alkuperäinen suunnittelija (joka ei saa tästä suunnitelmansa toteutuksesta mitään, tekisitkö itse töitä ilmaiseksi?) ja puvun ompelijallekaan tuskin mitään kovin kummoista palkkaa maksetaan?
Ja kyllä, olen harvinaisen tietoinen että useat "merkki"-puvutkin valmistetaan Kiinassa, mutta valmistajien omissa tehtaissa. Voiko tätä teidän mielestänne verrata?

Tässä blogikirjoituksessa en ota mitään kantaa esimerkiksi brittiläisen hääpukuvalmistajan tehtaiden siirtämisestä taloustuotannollisista syistä Kiinaan. Vaikka onhan sekin ihan perseestä.
Hääpuvut jotka valmistetaan valmistajan omassa tehtaassa, eivät ole missään määrin verannollisia niihin mekkoihin joita näissä hikipajoissa valmistetaan.
Valmistajien omissa tehtaissa tuotteiden laatua valvotaan valmistajan toimesta. Valmistaja myy mekkonsa lisäksi myös brändiä, omaa nimeään.
Jos valmistaja on exbaying9920 ebaysta, voit luottaa siihen että laatu on todennäköisesti yhtä vakuuttavaa kuin tuo nimikin.
Ja olen hyvin tietoinen että monet ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tilaamiinsa tuotteisiin.
Se ei kuitenkaa tee niistä yhtä laadukkaita tai niiden valmistamisesta yhtään sen eettisempää.
Ymmärrän ettei kaikkien morsianten budjetti tai halu riitä maksamaan 1000€ mekosta, jota käyttää vain päivän.
Mutta väitättekö tosissanne että siinä ovat vaihtoehtonne?
Tilata kiinasta tai köyhtyä tonni?

Muistinko jo mainita että oma kakkoshääpukuni on Nixan käyttämätön puku ja maksoin siitä 100 euroa. Ja ihan Suomesta ostin.
Minulla olisi kyllä FB:n hääryhmistä myös paljon sanottavaa, mutta lienee parempi olla vaan ihan hiljaa :'D
VastaaPoistaSananlaskuissa on viisautta ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
VastaaPoistaEipä tähän paljon voi lisätä. Olisin itse mieluummin valinnut käytetyn puvun edullisesti vaikka Love Birdsistä kuin kiinapuvun tilaamisen. Ihan vain kannattaakseni suomalaista yrittäjyyttä. Lisäksi olisin taatusti tiennyt mitä saan. Aina ei ole kyse vain rahasta ja kolikoilla yleensä tuppaa olemaan useampi puoli.
VastaaPoista