29. toukokuuta 2015

Meidän vihkijä.

Meidäthän vihittiin virallisesti perjantaina 15.5. Helsingin maistraatissa.
Toimitus oli lyhyt, ytimekäs ja meille lähinnä muodollisuus.
"oikeana" vihkimisenä pidimme lauantaina tapahtunutta vihkitoimistusta jossa olivat läsnä ystävämme ja perheemme.
Kihlautumisesta lähtien oli selvää, että halusimme erilaisen vihkimisen.
Maistraatin vihkijän olisi varmasti saanut myös juhlapaikalle suorittamaan vihkimisen, mutta hän tuskin olisi onnistunut samaan, mihin Harri Hertell.


Harri Hertell on helsinkiläinen runoilija, kulttuurituottaja, spoken word-artisti ja Helsinki poetry connectionin perustaja.
Tämä ei kerro Harrista kuitenkaan vielä mitään.
Harri on karismaattinen, täysillä läsnäoleva, syvän ja sielukkaan äänen omistava, persoonallinen ja herkkä tulkitsija.



Tunsimme Harrin entuudestaan, Harri on ollut "paikalla" kun me olemme Andyn kanssa tavanneet.
Mutta vasta tätä projektia tehdessä, pääsin tutustumaan Harriin kunnolla.
Tapasimme kerran kasvotusten ja kävimme läpi minkälaista vihkimistä olemme suunnittelemassa, mitä odotamme Harrin vihkipuheelta ja muutenkin sitä minkälaisia tyyppejä me olemme ja minkälaisia häitä olemme suunnittelemassa.
Harri tajusi jutun juonen heti.
Hakusessa ei ollut kuiva saaranaaja joka saa juhlaväen silmät kostumaan lähinnä haukotuksilla.

Tapaamisen jälkeen vaihdoimme ajatuksia sähköpostitse, lähetimme Andyn kanssa kummatkin omat sähköpostimme Harrille otsikoilla "mitä rakastan Jannicassa/Andyssä".
Tuon tekstin kirjoittaminen oli tuskaa.
Ajatus oli selkeänä päässä, mutta kun sen kirjoitti ylös, se kuullosti kamalalta roskalta.
Saimme kuitenkin tekstimme kirjoitettua ja lähetettyä ja oli ihana saada Harrilta niistä palautetta.
Näiden tekstien pohjalta, Harri kirjoitti oman vihkipuheensa.

Pelkäsin etukäteen ihan hurjasti, että alan itkemään vihkitoimituksen aikana.
Kuvista kuitenkin tulee hyvin selväksi, että mua on lähinnä naurattanut koko toimituksen ajan.
Harri onnistui kiteyttämään meidän tekstistä kaiken oleellisen niin, että se oli samalla hauskaa ja rentoa, mutta kuitenkin asiallista, koskettavaa ja herkkää.

Juhlien aikana lähes jokainen vieras tuli meille kehumaan Harrin suoritusta ja taisimme itsekin ihan vain muutamaan otteeseen käydä kiittämässä Harria aivan loistavasta suorituksesta.
Parempaa en olisi voinut toivoa.
Vihkiminen oli täysin meidän näköinen ja siinä oli kaikki ja vain juuri ne elementit joita me halusimme.

Suosittelen, jokaiselle joka ei koe kirkollista vihkimistä tarpeelliseksi eikä maistraatin vihkijän olevan tarpeeksi.

27. toukokuuta 2015

Aamu

Muutama kuva hääpäivän aamulta.










Aamu alkoi tosi aikaisin, mutta meni silti aivan liian nopeasti!
En voi muuta kuin kiittää ihania kaasojani siitä, että he hoitivat kaiken niin rauhallisesti ja upeasti!
Vaikka itse olinkin hetkittäin aivan kuutamolla jännityksestä oli koko ajan silti sellainen olo, että homma on hoidossa.
Kiitos tytöt <3

25. toukokuuta 2015

First Look.


Vihdoinkin on aikaa istua alas ja oikeasti kirjoittaa tänne blogiinkin jotain!
Ajattelin aloittaa meidän hääpäivästä, vaikka kirjoitettavaa on myös hurjasti tapahtumista ennen häitä! Mutta koska mun jutuissa harvoin muutenkaan on mitään järkeä, niin näillä mennään!

Aikataulullisista syistä, me otettiin potretit ennen vihkimistä. Mehän oltiin tuolloin lauantaina jo virallisesti naimisissa, enkä mä kokenut sitä ongelmana, että Andy näkisi mut ennen vihkimistä.
First lookeista tuli aivan ihania! Mua jännitti niin paljon, että hengittäminen meinas unohtua, onneksi sisko oli pitämässä kädestä kiinni!
Taitaa Andyakin vähän jännittää...






Oops. Pikainen u-käännös ja takaisin päin!

Osasin onneksi asemoida itseni loppujen lopuksi edes jotenkin fiksusti!




Kaikki kuvat on loistavan Mia Johanssonin käsialaa! Ethän kopio ilman lupaa!

24. toukokuuta 2015

Merihenkinen hääkirppis / Sekalaista osa 2

 Kokoontaitettava pyykkikori, toimi meillä tölkkiroskiksena.
Näitä löytyy 2 kpl ja hinta yhteensä 10€.
MYYTY
Just married-tyynyt 2 kpl.
Hinta yhteensä 6€.

 Kokoontaitettava roskis. Näitä löytyy 1 kpl.
Hinta 5€.
 Jalalliset kynttilänjalat 2 kpl.
Hinta yhteensä 25€.
 Muovisia nami tms kippoja. Yhteensä 6 kpl.
Hinta yhteensä 10€.

Vanha sikarilaatikko 1 kpl.
Hinta 10€.

 Isot merihenkiset lyhdyt 2 kpl.
Maassa pidettäviä, ei voi laittaa roikkumaan.
Hinta yhteensä 20€.

MYYTY
 Ruori soittokello, esim seremoniamestarille.
3€

 Pimeässä hohtavia kiviä 7 pkt. (1pkt=500g)
Hinta yhteensä 10€.


Welcome-ovikyltti 2 kpl, hinta yhteensä 6€
seilori hattu 3 kpl, hinta 3€
MYYTY
Photo booth back drop (kuva lainattu), mukaan tulee valkoinen tausta jonka voi halutessaan korvata omalla kankaalla.

Helppo kasata ja purkaa, menee pieneen tilaan.
Hp. 30€.


Nouto itä-helsingistä! :)
Lisää tulossa! :)

Merihenkinen hääkirppis / Sekalaista

Lisää tavaraa myyntiin :)



Kolme koriste purjevenettä.
Yhteensä 10€





VARATTU
Photobooth kamoja.
Liitutaulu ja liitutaulutussi
sekä sekalainen määrä propseja
Yhteensä 10€



VARATTU
Valkoisia isoja ruusuja, takana klipsikiinnitys.
Yhdestä ruususta klipsikiinnitys kadonnut matkan varrelle.
Yhteensä 10€



4 (ei 3 kuten kuvassa) valkoista vilttiä, sekä kori.
Yhteensä 10€.




VARATTU!
Viskibaariin kamoja.
Neljä karahvia, kahdeksan viskilasia sekä 2 hopean väristä tarjotinta.
Yhteensä 25€.



VARATTU
Ikean karahveja 15 kappaletta.
Yhteensä 15€.

Kaikki tavarat voi noutaa itä-helsingistä!
Nopeat syö hitaat!
Lisää tavaraa myöhemmin! :)