28. huhtikuuta 2013

Juomatarjoilu: skumppaa ja kaljaa?

Skumppaa ja kaljaa? Eikö kuullosta vähän tylsältä?
Vaikka käytännössä useimmissa häissä on juurikin skumppaa ja kaljaa tarjolla, ja niin varmasti meilläkin, mutta voisko niitä tuunata itse jotenkin vähän erilaisiks?

Meillä on muutamia ystäviä baarimaailmasta ja Antin vanha työkaveri on vissiin jonkun palkinnonkin juomien hölskyttelystä voittanut...
Tästä mä sain idean että häissä olis jo perinteeksi muodostuneen karkkibuffetin sijasta drinkkibaari, jossa olis tarjolla muutamia erilaisia drinkkejä jotka me oltais yhdessä suunniteltu jonkun alan ammattilaisen kanssa.



Tää tietenkin vaatis että joku olis tekemässä niitä drinkkejä, tai että drinkkipöydällä olis ohjeet kuinka jokainen drinkki tehdään. Eli jokainen sais tehdä itse omat drinkkinsä.
Ehkä tätä pitää vielä miettiä hieman... :D



Samoin tavallisen kuohuvan tilalla ois musta kiva tarjota jotain erikoisempaa. Reseptejä erilaisiin shamppanja pohjaisiin cocktaileihin löytyy muutamia ihan hyviä, tämän hetkinen suosikkini Midori shamppanja johon tulee siihen Midori-likööriä ja shamppanjaa.
Midori-liiköri on meloniliiköriä ja vihreää, mutta Midorin tilalla voi varmasti käyttää mitä tahansa muuta itseä miellyttävää liiköriä.


Tähän on ilmeisesti lisätty vielä jotain syötäviä hileitä, aika hauskan näkönen :)

Kuvat täältätäältä ja täältä.

27. huhtikuuta 2013

Muisto meistä teille.

Noh, koska hylkäsin nyt ajatuksen yllätyksestä joka tapahtuisi tänään, ehdin selailemaan noita häälehtiä ja internetiä tarkemmin.

Haluaisin antaa vieraille muiston meidän häistä josta olis oikeasti jotain "hyötyä".
Hääkarkit ei tuu olemaan meidän juttu. Hääkarkit on jotenkin banaaleja. Enkä siis tarkoita että hääkarkit olis huono idea, jokainen tyylillään! Mutta mä haluaisin antaa meidän vieraille jotain, mistä ne vois muistaa meidän häät vielä häiden jälkeenkin! Ja samalla kuitenkaan en halua antaa mitään typerää krääsää jolla kukaan ei tee mitään!

Martha Stewartin nettisivuilla on ideoita vaikka millä mitalla. Tää on oikeesti aika huvittavaa, mä en oo yhtään "Martha Stewart"-ihminen mutta noi sen nettisivut on musta täynnä hyviä ideoita! Marthahan on laittanut useista ideoistaan jopa videoita tonne sivuilleen ohjeeks että miten esimerkiks voi itse tehdä pöytäkoristeet kukista. Not my cup of tea, palkkaan mielummin floristin ja saan rahoilleni vastinetta kuin ostan kalliita kukkia jotka auttamattomasti turmelen taitamattomuudellani.

Kuva täältä.
Tää on musta ihana idea. Ja vaikka en itseäni mitenkään eko-ihmisenä pidäkkään, ajatus siitä ettei tää kuormita ympäristöä juuri mitenkään, kutkuttelee kovasti!
Tää olis myös vieraille helppo! Ne jotka tahtois siemenet istuttaa, istuttais ne! Ja ne ketkä ei, heittäis hyvällä omalla tunnolla ne roskiin! Tää olis myös suhteellisen edullinen ja helppo toteuttaa!
Kuva täältä.
Nämäkin ois ihania. Nää on siis paperimassasta muotilla tehtyjä "siementyynyjä" jotka voi sellaisenaan upottaa multaan! Aivan ihana idea!
Ainoa mikä mua näissä kaivelee on se että miten ihmiset tajuaa mitä nää on? Tottakai näihin tulis joku lappunen kiinni, mutta mihin, miten, millä? Ajattelin itse että näitä vois käyttää niinä lappusina eikä itse lahjana...

Toinen mitä olin ajatellut oli mausteet. Joku maustesekoitus (siis kauniissa rasiassa/pullossa/tms muutamaa eri maustetta kerroksittain. Tai sitten vain yhtä maustetta. Esim Lime-Pippuri vois sopia meidän väriteemaan aika kivasti :)
Ainoa ongelma on se, että mausteet on ihan älyttömän kalliita! Ja se määrä mitä niitä tarvittais!

Kuva täältä.

Tai hunajaa? Siihenhän sopis joku tosi lälly "runo" kylkeen... "Isn't life sweet?" tai "Thank you Sweetie for making our day". Aika monessa kuvassa mitä netistä löysin luki "Meant to Bee." Menee jo ihan liian lällyks :P

Kuva täältä.
Minkälaisia lahjoja te ootte antaneet tai ajatelleet antaa vieraille? Ajatuksia ja omia ideoita? :)



1th monthiversary!

Tajusinpa juuri että ollaan oltu kuukausi kihloissa. Ja koska mun mielestä pienimmätkin asiat elämässä on juhlistamisen arvoisia, aloin kuumeisesti miettimään ja etsimään jotain millä voitais juhlistaa tätä suurta tapahtumaa! 

Kuva täältä.



Ensin ajattelin jotain nopeeta äkkilähtöä Tallinnaan, hyvää ruokaa, juomaakaksinoloa poissa kotoa.  
Kaikki hyvät lähdöt oli jo varattu ja jäljellä oli pelkkiä surkeita hyttejä.
Ollappa romanttinen laivan moottorin jyllätessä alapuolella ja tulevan sulhon kuorsatessa 
yläpuolella. Jep, tarjolla ei ollut kuin niitä kamalia minihyttejä! Eli ei risteilyä!


Kuva täältä.
Kylpylään? Joo, ellei kyplylöiden hinnat Suomessa ois aivan totaalisen kohtuuttomia,
ottaen huomioon vielä sen ettei ne oo missään määrin lähellä meitä. Liian pitkällä vaan
yhtä yötä ajatellen. Menis periaatteessa koko päivä hukkaan. Ja Flamingo Spahan en 
halua.

Mitä ihmettä sitä sitten keksis?

Mietin Korkeasaarta, joka on meidän joka keväinen kohde, 
kun asutaan tässä ihan vieressä. Ei, liian arkinen. 
Käytäis siellä kuitenkin jossain vaiheessa.

Picnic? Mitä jos sataa? Ei ulkona oo vielä niin lämmin.

Linnanmäki avataan tänään ja siellä ei käydä kovinkaan usein! Mahtava idea, kunnes 
muistin miks me ei käydä siellä. 
Antin kanssa linnanmäellä käyminen on yhtä jännittävää kun dokaaminen absolutistin 
kanssa. Eli ei.

Yritin selata Hesarin menokonetta ja löytää jonkun kivan tapahtuman huomiselle tai 
tälle illalle. No luck there either.

Eli tällä hetkellä mulla 0 toteuttamiskelpoista ideaa.
Yleensä mun parhaat ideat tulee just tällä tavalla "paineen alla" ja ex-tempore.
Kerran laitoin töistä Antille viestin "valmistaudu yllätykseen tänään illalla". 
Eikä mulla ollut hajuakaan mikä se yllätys tulis olemaan. Oli siis "pakko" keksiä 
sen päivän aikana joku hyvä yllätys ja järjestää se.

Ja ei, me ei vaan voida olla kotona ja hengata kahdestaan, tehdä hyvää ruokaa 
ja katsoa leffaa.
Me tehdään niin joka päivä!

Noh, katotaan mitä mä keksin, mulla on vielä kuitenkin muutama hetki aikaa...


Mennään naimisiin! Häät! You&your Wedding! Bröllop!

Häälehtiä! Sama sääntö koskee kenkiä ja häälehtiä, niitä ei koskaan voi olla liikaa!
Joskus vuosia sitten löysin kirpparilta IKEA-kassillisen häälehtiä ihan naurettavaan hintaan. Vaikka häät eivät silloin olleet missään määrin ajankohtaiset, oli mun pakko ostaa ne lehdet! Eilen kävin hakemassa Tammisalosta toisen jättikassillisen häälehtiä ja tänään mun olis tarkoitus selata ne kaikki läpi!


Suomalaiset häälehdet pyörii vuosi toisensa jälkeen samojen aiheiden ympärillä. Sen takia mä rakastan ulkomaalaisia häälehtiä! Brittiläiset häälehdet on aivan oma lukunsa, aika konservatiisia ideoita ja perinteikkäitä ehdotuksia. Jenkkien häälehdet on enemmän uskaliaita ja idearikkaampia. Tietenkin amerikkalaisia häälehtiä lukiessa tulee usein suru puseroon, kun Suomessa ei voi toteuttaa läheskään kaikkia hyviä ideoita. Martha Stewartin häälehdissä on yleensä on älyttömät määrät DIY juttuja, joita kukaan normaali ihminen ei todellakaan osaisi itse tehdä (lue: minä). Siitä huolimatta, niissä on oikeasti ihan kivoja ideoita. Eihän niitä tarvitse itse toteuttaa!
Venäläiset häälehdet. Hohhoh. Yhtä itänaapurin häälehteä lukiessa mä jouduin muutamaan otteeseen tarkistamaan etten lukenut jotain huonoa Harry Potter-kopiota.
Ruotsalaiset häälehdet on aika samanlaisia kun suomalaiset. Kaava on lähes vuosittain sama, mutta ideat ehkä vähän monipuolisempia.


Parasta on lukea vanhoja vanhoja häälehtiä. Jos ja kun niistä ei löydä ideoita tai ajatuksia omiin häihinsä, voi nauraa kippurassa niissä esiintyville kampauksille ja vaatteille. Esimerkiksi näistä Mennään Naimisiin-lehdissä vuosilta 2004-2005 on aivan järkyttäviä kampauksia! Eikä nämäkään oo kuin 10 vuotta vanhoja!


Kaikista näistä häälehdistä mä oon koonnut leikekirjaa meidän häistä. Ideoita, ajatuksia ja sen sellasta.
Tää kirja/albumi/whatever me saatiin meidän ystäviltä kihlajaislahjaks, mä en oo ihan varma mikä sen alkuperänen tarkotus oli, todennäkösesti valkokuva-albumi, mutta mä tiesin heti että tästä tulee leikekirja. Joita mulla on kyllä entuudestaankin. Mä oon suunnitellut aika monet häät itselleni, leikekirjoilla. Mutta nyt kun häiden järjestäminen onkin totta ja tapahtuu oikeasti, ei mun aikasemmat ideat ihan hirveästi mielytäkkään mua...

Nyt mä sukellan noiden häälehtien sivuille etsimään ideoita! Mahti lauantaita evribadi!







24. huhtikuuta 2013

Have some class! Milloin mauttomuudesta tuli kosher?

Hohhoijaa.
Viikon sairasloman jälkeen töihin palaaminen on.... liikaa.
Älkäätte ymmärtäkö väärin. Mä satun tykkäämään mun työstä. Ainakin useimmiten. Ehkä n. 95% ajasta. Ne loput 5% ajasta mun tekis mieli hypätä parvekkeelta.

Tänään oli tietenkin sellanen päivä. Heti aamusta huimas ja päätä särki. Mikä on silleen outoa, koska mun päätä ei särje suurinpiirtein ikinä.
Maanantai ja tiistaikin meni töiden jälkeen lähinnä kuolemaa odottaen, niin väsynyt mä olin. Tästä syystä en myöskään ehtinyt (siis ei kiinnostanut) blogaamaan riviäkään.
Fiksu minä kun kirjottelin sairaslomalla enemmän kuin olis ehkä ollut tarvis!

Puhuttiin tänään töissäkin häistä. Mun työkavereilla on aika mielenkiintoisia mielipiteitä meidän häiden suhteen... Niitä ei esimerkiks todellakaan voida järjestää missään "navetassa". Se mikä kenenkin mielestä on navetta jääköön auki.

Naurettiin myös kaikille typerille hääklisheille ja perinteille (joista kirjottelinkin jo aikasemmin).
Naurettavimmaks mä henkilökohtaisesti valitsin hääkakulla leikkimisen!

Kuva täältä.
Voiko olla mitään typerämpää ja vaivaannuttavampaa? Kenen mielestä tää on oikeasti hauskaa? Kuka kehtää myöntää? Ensin morsian käyttää vuoden etsiessään täydellistä pukua, hääpäivänsä aamupäivän meikatessaan ja laittaessaan hiuksiaan ja sitten sotketaan joka paikka kakkuun? Häävieraat nauraa vaivaantuneina. "Hah hah, no nyt sitä kakkua on sitten sun naamassa. Aika hauskaa! Hah hah"
Hohhoijaa. Tällasta ei tulla näkemään meidän häissä todellakaan.

Hyvänä kakkosena tuli kirkossa avioliittoon vihkiminen, ilman uskonnollista vakaumusta. En siis tuomitse kirkkoa ja sen siunauksen tahtovia. Vaan niitä ihmisiä, joille kirkko ei oikeasti merkitse muuta kuin paikkaa jossa mennään naimisiin.
Kuva täältä.

Miksi kukaan, joka ei "oikeasti usko" haluaisi liitollensa tällaisten ihmisten siunauksen? Ja tämän kuvan myötä kyseenalaistan kyllä koko uskon. Aihe josta taivas ja helvetti repeävät samaan aikaan. Sen takia en tästä sanokaan muuta kuin:
Eikä jokainen uskonto opeta olemaan nöyrä? Onko tämä sitä nöyryyttä? 
Hyvä tietää.

Ja kolmannella sijalla on kaikki perinteiset vaivaannuttavat ja huonosti toteutetut hääleikit.
En siis dumaa hääleikkejä ylipäätänsä, vaan sellaiset jotka eivät sovi juhliin, eivät ole edes hääparista hauskoja, tai ovat vain ja ainoastaan hääparista hauskoja.
Itse olen sitä mieltä että jokaisesta aikuisesta ihmisestä kuuluisi löytyä sen verta leikkimieltä että uskaltaa edes kerran vuodessa heittäytyä hupsuttelemaan, mutta ymmärrän täysin ettei typerät tuolileikit tuiki tuntemattomien ihmisten ympäröimänä (mahdollisesti vielä täysin selvin päin!) ole paras tapa luoda häihin tunnelmaa!
Uskaltakaa olla omaperäisiä, poiketa kaavoista ja tehdä asiat juuri niinkuin itse haluatte!
Jokainen haluaa omista häistään uniikit, ikimuistoiset ja ihanat!
Miksi jokaisen sitten pitää tehdä asiat aina samaa kaavaa ja muottia noudattaen?

Peräänkuulutan omaperäisyyttä ja persoonallisuutta. Ja samaan rahaan vähän tyyliä ja tasoa.
Jokainen itse sitten päättäköön minkälaisia häitä nämä sanat kuvaavat.

Ps. Mun kaasot sai mut ylipuhuttua. Me askarrellaan kutsut itse.
Mä oon varmaan maailman ainoa tarhatäti joka vihaa askartelua.




21. huhtikuuta 2013

The hääpuku.

Häihin on aikaa enää vaivaiset 754 päivää joten kiirettä pukkaa!
Ha-ha-ha.

No vaikka häihin onkin yli kaks vuotta aikaa, oon mä jo ehtinyt miettimään lähes tulkoon joka ikistä pientä yksityiskohtaa. Ja kun mä sanon miettimään, mä en tarkoita että olisin ohimennen tuhlannut ajatuksen tai pari aiheelle, vaan mä oon ihan aidosti pohtinut ja punninnut jokaista yksityiskohtaa.
Mutta tää nyt varmasti juontaa juurensa siihen että mä oon suunnitellut näitä häitä varmaan about siitä lähtien ku Antin kanssa alettiin seurustelemaan.
Sen lisäks mä oon aina tykännyt häistä. Niiden suunnittelusta, niistä puhumisesta ja niissä olemisesta.
Kaikesta häihin liittyvästä.

Ainoa mistä en vieläkää oo oikein saanut minkäänlaista otetta, on hääpuku.
Mä tiedän kyllä mitä en todellakaan halua.
Mä en halua halterneck-pukua.
Mä en halua pukua jossa on värejä. (esim. punanen, musta, sininen ym.)
Mä en halua pukua jossa ei tapahdu mitään.
Enkä pukua jossa tapahtuu KAIKKEA.

Mutta siitä huolimatta että mä tiedän mitä en halua, se ei valitettavasti tarkota että mä tietäisin mitä mä haluan.
Pöytäkoristeet, kutsut, kukat, kaasojen puvut, väriteema ja Antin puku; kaikista mulla on ollut heti aika vahva käsitys mitä mä haluan.

Hääpuvusta mä en osaa sanoa juuta enkä jaata.
Tietenkin mulla on tietyn tyyppisiä pukuja mitä katson aina tarkemmin. Johtuen ihan jo siitä että tiedän mitä en halua.
Mulla kaks aika vahvaa kilpailijaa mitä tulee malleihin. Helpokshan tästä tekee sen että ne on ku yö ja päivä.

Tässä on siis vaihtoehto (malli) numero yksi. Yksinkertanen ja simppeli olkaimeton yläosa jota täydentää mahdottoman iso tylliunelma alaosa. Vessakäyntien ehdoton suosikki! Tää vetoaa muhun olemalla järjetön, uhkea, kaunis ja aivan hullu. Ihan niinku minäkin!

Kuva täältä.


Ja tässä vaihtoehto numero kaksi. Mermaid tyylinen klassinen ja siro hääpuku. Tämähän vaatisi ja tiukan kropan, joka minulta toki löytyy. Ei vain ehkä ihan vielä... Mutta josko sitten lähempänä hääpäivää?

Kuva täältä.
Äsken selaillessani nettiä ja etsiessäni noita esimerkkejä, löysin kyllä puvun jossa yhdistyis periaatteessa nää kumpikin. En vaan osaa sanoa että onks se ihana vai ihan hirveä. 


Kuva täältä.
Mielipiteitä?
Minkälaisia mekkoja te ootte ajatelleet?

One (or two) ring to rule them both.

Sormukset. Rinkulat jotka jotkut valitsevat yhdessä ja toiset toisilleen. Vihki ja kihla. Tai pelkät vihki.
Sormukset, joita olis tarkoitus pitää koko loppuelämä.
Toiset vaihtavat määräajoin. Sormuksia, ei puolisoita. Tai varmasti kyllä niitä. Sormuksia ja puolisoita

Meidän kihlasormukset on hmmmm. Tosi erilaiset mitä oli aina kuvitellut.
Kävin yksinäni ostamassa sormukset meille molemmille. Antilla on kiiltävä pintainen tungsten-sormus "salmiakki"-kuviolla. Kuvasta poiketen Antin sormus on kuitenkin enemmän harmaa kuin musta.

Kuva täältä.

Itselläni on ihan perus hopeinen sormus zirkoniarivillä, joka ei siis oo yhtään sellanen mitä olin aina ajatellut!

Kuva täältä.


Ostin sormukset oikeastaan vaan eleenä, en ajatellut että ne jäis meidän "oikeiks" kihlasormuksiksi. 
En edes tiennyt Antin sormuskokoa! Sanoisin että kohtuu hyvä arvailija on Jannica.

Nyt kun nää on ilmeisesti jäämässä meidän kihlasormuksiks, mä päätin että en aio käyttää tätä kihlasormusta vihkisormuksen kanssa. Eikä aio ilmeisesti Anttikaan.
Toisaalta mä oonkin löytänyt sellasen vihkisormuksen jonka kanssa ei oikeastaan kihlasormusta tarvita.
Antin sormusratkaisusta en osaa sanoa mitään. Välillä se valittaa että sen sormus on liian leveä, että varmaan se valitsee jonkun ohuen rinkulan.

Oma sormukseni tulee näyttämään jotakuinkin tältä.

Kuva täältä.




Todennäköisesti kuitenkin lähden etsimään mattapintaista, enkä kiiltävää sormusta. Ja todennäköisesti muutan mieltäni vielä kolmesataa kertaa. 

Joskus aina mietin että pitäiskö ostaa "kunnon" kihlasormukset joita vois sitten pitää vihkisormuksen kanssa?
Emmä tiedä onko sillä mitään väliä? Ehkä mielummin ostan sitten sitten kunnon vihkisormuksen ja laitan tän kiltisti korurasiaan, kun ostan nyt kahdeksi vuodeksi jonkun hienon kihlasormuksen ja päädyn kuitenkin ostamaan vihkisormukseks jonkun tollasen minkä kanssa ei kihlasormusta edes tarvitse.

Toisaalta, ei kaikilla oo sormuksia ollenkaan. 
Löytyykö ketään kellä ei ois kihla eikä vihkisormuksia?
Ootteko käyttäneet niiden tilalla jotain?
Kaulakoruja? Rannekoruja? Jotain muuta? Tatuointeja?




EI! hääperinteille.

Suomalaisissa häissä ollaan perinteikkäitä.

Perinteiden kunnioitus alkaa mahdollisesti jo ennen kosintaa.
Kosintaa suunnitteleva sulho-to-be pyytää morsiamen isältä morsiamen kättä,
lupaa mennä hänen tyttärensä kanssa naimisiin.

Jos Antti olisi kosintaa suunnittelessaan pyytänyt mun kättä meidän isältä ja meidän isä olisi mun käden Antille "antanut", olisin varmasti ristiinnaulinnut molemmat. En koe itseäni minään koriste-esineenä joka voidaan luovuttaa mieheltä toiselle.

Jos ja kun tuleva appiukko antaa luvan kosintaan, mies ehkä suunnittelee kosintahetkeä ja järjestää jotain todella romanttista. Oli kosinnan kattaus mikä hyvänsä, mies usein polvistuu ja kysyy "tuletko vaimokseni?"
-tai jotain vastaavaa.

Minä kosin. Enkä polvistunut. Enkä kysynyt että tuletko vaimokseni? Se olis voinu kyllä kuullostaa hauskalta. Ja tyhmältä samaan aikaan. 

Jos nainen vastaa myöntävästi, kihlaus julkistetaan ja pidetään kihlajaiset.
Perhepiirissä tai isosti juhlien.
Kihlajaisissa vieraat kyselevät hääpäivää ja ihastelevat morsiamen sormusta.

No tähän ei valitettavasti voitu vaikuttaa. Sukulaiset vaati kihlajaisia. Kaikkia kiinnostu häiden päivämäärä sekä sormus. Ylläri.

Sitten alkaa häiden suunnittelu. Morsian suunnittelee, sulho nyökyttelee. Kysyttäessä sopivista lautasliinoista, sulho vastaa mumisten jotain, vaikkei edes kuunnellut kysymystä.
Jos morsio on tarkka ja huomaa sulhon kiinnostuksen puutteen, hän saattaa valittaa itse sulholle, sekä läheisimmille ystävilleen ettei miestä kiinnosta häät ollenkaan; ehkei se edes tahdo naimisiin?
Oikeasti miestä ei kiinnostakaan, nimittäin servetit. Vaan juuri se, että päästään naimisiin.

Minä suunnittelen. En edes odota että Anttia kiinnostais millintarkat yksityiskohdat. Sitä kiinnostaa suuret linjaukset. Mitä? Missä? Millon? Totta kai voin kysyä Antin mielipidettä, mutta en odota että se vastaa jotain järkevää.
Jos jossain asiassa oikeasti haluan Antilta järkevän vastauksen, ilmotan siitä kysyessäni ja saan järkevän vastauksen. Muuten en odota minkäänlaista erityistä mielenkiintoa koskien servettien värejä.

Itse hääjuhlassa vasta perinteikkäitä ollaankin.
Vihkiminen suoritetaan kirkossa, uskoi hääpari jumalaan tai ei.
Koska kirkossa on vaan paljon hienompaa mennä naimisiin.

Iso EI kirkkohäille. 
Antti ei koskaan oo kirkkoon kuulunutkaan ja itse erosin äitini kuoltua.
Jokainen tyylillään, mutta itse en vaan ymmärrä miksi pitää saada siunaus instituutiolta joka edustaa jotain mihin ei itse usko? Ai koska se kirkko on niin hieno? Mulla on sulle yks sana. Tekopyhä.

Isä joka on luovuttanut tyttärensä käden tulevalle vävylleen, taluttaa tyttärensä kirkon käytävää pitki kunnes sulho tulee ja ottaa hänet vastaan.
Morsiamella on valkoinen hääpuku vaikka hän on yhtä paljon neitsyt kuin eturivissä istuva isoäitinsä.

EI EI ja EI. 
Mua ei luovuta kukaan kenellekkään. Itse omasta vapaasta tahdostani astelen avioliittoon Antin kanssa. Mä en ole asunut isäni kanssa samassa osoitteessa varmaan 23 vuoteen. Mistä se mut tarkalleen ottaen edes luouvttais?
Valkoisen mekon aion kyllä ottaa. Ihan vaan sen takia että haluan. 
Eli EI, EI ja KYLLÄ.

Kun pappi on saarnannut Jeesuksesta, jumalasta ja pyhästä hengestä niin kauan että juhlaväeasta puolet nukkuu, on aika sanoa tahdon, suudella ja poistua kirkosta.

Ei kirkkoa, ei saarnausta, ei jumalaa, ei jeesusta. Pelkästään tahdon.

Vastavihityn parin päälle heitetään riisiä (sokerista tehtyä, ettei linnut räjähdä!) ja huudetaan onnen toivotuksia hääparin astellessa ulos kirkosta.

Ei riisiä. Ei edes sokerista tehtyä. Ei edes saippuakuplia. 

Juhlapaikalla hääpari ottaa vieraat vastaan ja yhdessä nostetaan malja joka on aina (no ainakin melkein!) halvinta skumppaa mitä Tallinnan satama-alkosta saa.

Tähän mä en osaa sanoa mitään. Sama kai se on mitä se skumppa on ku sitä juodaan vaan lasilliset.

Syödään, juodaan ja puhutaan. Morsiamen isä, sulhasen isä, kaaso, bestman ja ketä lie.

Okei, meidän häissä toivottavasti on puheita, mutta ei mitään kolme tuntia kestäviä tylsiä jaarituksia. Aion aivan pokkana ohjeistaa jokaista joka haluaa puhua että pitää puheensa lyhyenä, ytimekkäänä ja mielellään hauskana.

Sitten tanssitaan perinteinen valssi, jota kumpikaan hääparista ei oikeastaan osaa tanssia, eikä edes pidä kappaleesta.

Ei valssia. Ei Antti osaa tanssia.

Juhlakansa taputtaa ja pyyhkii kyyneliä. Jo on kaunis pari! Toivottavasti tekevät lapsia pian!

Ei tehdä.

Jossain kohtaa iltaa sulho etsii morsiamen sukkanauhan. Ennen kuin sukkanauha löytyy sulho kaivaa morsiamen mekon alta jättimäiset mummokalsarit. Morsiamen huumorintaju ei riitä, eikä kukaan juhlavieraistakaan uskalla nauraa.
Sulhanen heittää sukkanauhan ja kaikki poikamiehet väistävät. Eihän kukaan mies nyt halua naimisiin?!

Morsian puolestaan heittää kukkakimppunsa ja kaikki sinkkunaiset ryntäävät sen perään. Tönivät ja tuuppivat toisiaan. Se kimppu on saatava!!

Tästä mä en vielä tiedä, mutta jotenkin haluaisin jättää tän pois. En oo vielä varma. 

Loppuillasta sukulaiset ja ystävät ovat umpitunnellissa ja mahdollisesti tappelevat.
Kaaso on hävinnyt ja löytyy tunteja myöhemmin, oltuaan bestmanin kanssa "saunaa sytyttämässä".
Tilanteesta mielenkiintoisen tekee se, että bestmanin raskaana oleva vaimo itkee morsiamen veljen olkaa vasten.

No tää on jo niin utopistinen tilanne ettei tällasta varmaankaan tapahdu. (miinus toi sukulaiset ja ystävät on umpitunnellissa. Se tapahtuu varmasti!)

Tästä on hyvä lähteä häämatkalle!




19. huhtikuuta 2013

Terveiset kaasolta part. 2!

Sain just Jennalta sen kirjoittaman pätkän samasta aiheesta!
Ei voi muuta sanoa kun että mulla on Maailman Parhaat Kaasot!

Sen pidempiä jaarittelematta, tässä Jennan kuvaus meistä, häistä ja niiden suunnittelemisesta:

Jannica, ihastuttava isosiskoni menee naimisiin! Kun sain kuulla tämän ilouutisen, hypin ilosta ja kiljahdin ehkä muutamankin kerran. Toi Jannica on ollut mulle sellainen salainen esikuva, kun se on aina vaan niin cool. Olin (ja olen toki edelleenkin) onnellinen sen puolesta kun löysi itselleen niin sopivan miehen kenen kanssa olla ikuisesti. Jannica ja Antti ovat onneksi itsekin huomanneet, että he vain kuuluvat yhteen.
Isosisko on aina isosisko, ja vaikka se huijasi multa parhaat GoGot muksuna, niin se on kuitenkin pelastanut mun hengen. Siis oikeesti pelastanut. Jannica on aina jakanut elämänohjeita, ja näyttänyt että kaikesta selviää. Jos ei muuten, niin ainakin punaviinin voimalla!
Hetkeäkään en epäröinyt, on ihan mielettömän suuri kunnia olla kaasona rakkaalle siskolleni. Kuten Tia (toinen kaaso - joka muuten on todella hyvä tyyppi) jo sanoikin, tiedän että järjestelyt sujuvat hienosti, ollaan me vaan niin tehokas ja hyvä tiimi  Eiköhän me saada hienot häät järjestettyä!

Mulla on maailman paras Paras ystävä ja maailman paras Paras sisko. Parhaat kaasot!

Kattokaa vaikka! Huippu tyyppejä!

Terveiset kaasolta!

Pyysin kaasojani kirjoittamaan ajatuksia ystävyydestämme, häistä ja niiden suunnittelusta heidän näkökulmastaan.
En oikeastaan ehtinyt miettimään minkälaiset kirjoitukset tytöt saavat aikaan, kun Tia jo palautti omansa.
Meillä on aika kieroutunut ja karski huumorintaju eikä meidän ystävyyssuhde oo oikeastaan koskaan kaivannut ns. "turhia kujerteluja". Kummallekin on aina ollut (ja varmasti tulee aina olemaan) ilman että toinen on erityisen tärkeä vaikkei sitä joka mutkassa olla toiselle lässyttämässä.

Kuitenkin lukiessani tätä kirjoitusta, huomasin hymyileväni, etten ihan pillahtaisi itkuun. (nää hääjutut saa mut tosi herkäks, miksi?!)

Tässä siis Maailman Parhaan Kaason (jaettu ykkössija!) kuvaus meistä, häistä ja niiden suunnittelusta:

Ihastuttavan tulevan morsion pyynnöstä kirjoittelen nyt muutaman rivin siitä miten tutustuin Jannicaan ja mitä mieltä olen yleensäkin tästä kaikesta touhusta (:D)
Em.virkkeeseen viitaten, olen kuitenkin todella onnellinen parhaan ystäväni puolesta. Antti on kaikella tapaa hyvä mies ja vaikka kaikenlaista kommervenkkiä on yhteisellä tiellä tullut vastaan, mielestäni tuleva hääpari sopii toisilleen, kuin nenä päähän.
Jannicaan tosiaan tutustuin jo yläasteella ja pahimmat kasvukivut, ainakin omat, koettiin yhdessä. 12 vuodessa olemme käyneet läpi kaikki tunteet läpi a:sta ö:hn, mutta mitään en vaihtaisi - en edes niitä huonoimpia hetkiä. Meillä on yhdessä huisin hauskaa ja me ymmärrämme toisiamme tavalla, johon muut eivät ole vielä kyenneet 
Kaason tehtävän otin vastaan kernaasti, onhan nyt kuitenkin kyse parhaan ystäväni häistä. Tiedän että järjestelyt tulevat sujumaan hienosti, meillä on kuitenkin suunnitteluporukkana niin kova tiimi kasassa. Toisena kaasona toimii tosiaan Jannican sisko Jenna, johon voi luottaa 100%:sesti ja joka on muutenkin tosi hyvä tyyppi. Ja toki myös sulho häärää kuvioissa mukana - ehkäpä tuomassa hitusen järkeä tähän suunnitteluhössötykseen 
Näillä sanoin toivotan vielä hääparille hurjasti onnea ja ihanaa kahta vuotta häiden suunnittelun parissa - olkoon nämä hetket elämänne parhaimpien tuntemusten joukossa <3

Ihana. Mitä tässä voi muuta sanoa kuin kiitos kaunista sanoista!

-Jannica

18. huhtikuuta 2013

Monsterimorsian vs. Mukavamorsian.

Yritin kirjotella tänne ensin kosinnasta, sitten kaasoista ja ties mistä.

Mun kirjotusflow on yhtä tukossa kuin mun nenä. Joka on siis viimeset 6 päivää ollut yhtä tukossa kun thaimaalaninen vessa länkkäreiden jäljiltä.

Tässä kotona maatessa mulla on ollut ihan liikaa aikaa ajatella kaikkea mahdollista turhaa ja tosi turhaa asiaa liittyen häihin.
Oon miettinyt että minkälainen morsian mä haluan olla?
Mikä on ihan täysin turhaa ja typerää, koska mä tiedän jo minkälainen morsian musta tulee, halusin tai en...

Mietin myös morsiamen ja kaasojen välisiä ystävyyssuhteita ja sitä valtavaa taakkaa minkä kaasoksi pyyätminen ja kaasoksi lupautuminen ystävyydelle asettaa. Varsinkin jos ystävysten välinen kommunikaatio ei jostain syystä ole täysin mutkatonta.


Koin äärettömän huvittavana viestiketjut joissa morsian valitti ettei kaaso hyväksy
mitään hänen ehdotuksiaan ja ideoitaan?
ANTEEKS MITÄ?
Tottakai kysyn kaasojen mielipidettä yhteen jos toiseen asiaan.
Mutta eiköhän se ole selvää että minä ja/tai Antti tehdään lopullinen päätös.
En ymmärrä miten joku voi pyytää kaasokseen sellasta ihmistä jolle ei voi sanoa suoraan omaa mielipidettään? Mielummin olisin ilman kaasoa kuin alkaisin tappelemaan omista  hääjärjestelyistäni kaason kanssa?

Hahah, hauskoja tällasista paidoista tekee vaan ne ihmiset
jotka näitä käyttää? :D
OOÄMGEE:
Kuva:täältä.
Minkälainen morsian musta sitten tulee? Toivottavasti enemmän ihana kuin kamala.
Tiedän että vaikka kuinka yrittäisin olla tosi rento ja huoleton morsio, musta tulee todennäköisesti kauhea kontrollifriikki joka oikeasti mittaa kynttilöiden etäisyyksiä toisistaan viivottimella.
Tiiättekö, sellanen kamala päälle päsmäri joka tietää tasan tarkkaan mitä tahtoo eikä suostu antamaan tuumakaan periksi. Toivottavasti tämä on oikeasti todella kärjistetty versio tulevaisuuden minästäni. Itseäkin pelottaa.

Ja tiettyyn pisteen mä annan itselleni luvan olla sellainen. Niin kauan kun en loukkaa tulevaa aviomiestäni, kaasojani tai muita läheisiä (mielellään kuitenkaan ketään...) ihmisiä, aion antaa itselleni luvan seota totaalisesti.


.Yhdellä ehdolla.

Sekoilu loppuu hääpäivän aamuna.
Sillon mun tehtävä on olla rentoutunut, seesteinen, täysin zen ja kontrollissa.
Sillon en saa enää miettiä onko pyötäkoristeet varmasti oikein sijoiteltu?
Tai onko kynttilöitä tarpeeksi?
Tietääköhän kaikki missä vessat on?

Hääpäivän aamuna mä herään ja oon koko päivän onnellinen. Tapahtui mitä hyvänsä.
Luotan kaasoihin.
Jos jotain tapahtuu, ne saa hoitaa. En sekaannu.
Ja tietenkin pyrin siihen että ennen hääpäivää kaikki on suunniteltu niin hyvin ja loppuun asti, ettei viime hetkellä tarvitse enää alkaa miettimään pienempiä yksityiskohtia!
Hyväksyn sen tosi asian että kaikki ei täydellisyyttä hipovasta suunnittelusta huolimattakaan välttämättä mene täysin niinkuin on suunniteltu.

Teen itselleni onnellisuusmittarin .
Niin kauan kuin vieraat tulevat paikalle, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin kukaan ei kuole ruokamyrkytykseen, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin ruoka ja juoma ei lopu kesken, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin musiikkilaitteet toimivat, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin vierailla on hauskaa, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin kukaan ei tappele, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin juhlapaikka ei syty tuleen, kaikki on hyvin.
Niin kauan kuin kaikki pääsevät kotiin hengissä, kaikki on hyvin.
Ja tärkein.
Niin kauan kuin kummatkin vastaavat toisilleen "tahdon", kaikki on hyvin.


Kunhan nyt ei tähän päädytä, niin eiköhän tästä hyvä tuu...
Kuva: Flickr.



16. huhtikuuta 2013

Kaikki menee hyvin kun hyväksyt ettei kaikki välttämättä mene hyvin.

Googlailin äsken huvikseni "kamalat häät" ja "hirveät häät".

Jestas.

Kaikista inhottavinta mun mielestä oli se kun ihmiset valitti siitä ettei häät ollee sellaiset kun he olisivat halunneet!
Anteeks kuka siellä taas menikään naimisiin ja kenen suuri päivä se olikaan?

Okei, olis mustakin kauheeta olla häissä jossa ei esim tarjoiltais alkoholia ollenkaan. Jostain uskonnollisista (?) syistä mä vielä tajuaisin sen, mutta ettei tarjota alkoholia ettei vieraat olis niin kännissä?
Kiva että luotto häävieraisiin on yhtä korkea kuin kolme vuotiaaseen...

Tai jos häissä ei olis yhtään mitään ohjelmaa. Ei siis häätanssia, ei mitään leikkejä, ei puheita, ei mitään.
Oishan se tylsää istua monta tuntia tekemättä mitään, ilman että mitään tapahtuu.
En mäkään ole mikään tuolileikkien ja sokkoleikkien suurin ystävä, mutta kyllä mun mielestä häissä pitää jotain ohjelmaa olla. JOTAIN.
Häätanssi ja esim hyvät puheet on jo hyvä alku!

Tavallaan mä en ymmärrä hääleikkien vihaajia?
Vihaatteko te itseänne oikeasti niin paljon ettette voi vähän hassutella, aikuiset ihmiset?

Miten ihmeessä kukaan voi järjestää häät joissa kaikki viihtyy?
Häiden pitäis olla samaan aikaan hauskat, mutta ei aktivoida vieraita leikkeihin mitenkään, eikä hääparikaan sais oikeastaan leikkiä mitään, koska se on noloa.
Juhlat ei sais olla liian pitkät, koska pitää päästä äkkiä kotiin. Mutta sit taas jos vieraat lähtee 20.00 kotiin, niin se viestii siitä että juhlat oli ihan perseestä.
Ruoka ei osaa olla mitään gourmet fine diningia, koska se on pröystäilevää ja noloa, mutta karjalanpaisti on liian "rahvasta".
-Siis tää käsittämätön sana jota käytetään esim kaksplus.fin keskustelupalstalla koko ajan...? Hohhoh.
Hääkakku pitää olla hieno ja upea, mutta samalla sen pitää olla perus kerma-mansikkakakku.
Häävalssit on tylsiä ja vanhanaikaisia, mutta kaikki parin itsekeksimät tai persoonallisesti muokkaamat häätanssit on teennäisiä, eikä ne oikeasti oo kovin hauskoja.  
Lahjaks ei saa pyytää mitään kallista. Siis yli 20 € maksavaa. Ja jos pyytää rahaa, on ahne ja pihi.
Hääkuvien ottaminen pilaa vieraiden päivän. Jos kuvat otetaan vihkimisen jälkeen, joutuu häävieraat odottamaan ja se on törkeetä. Jos kuvat otetaan ennen vihkimistä, ei ne oo hääkuvia. Eihän ne olleet naimisissa kun ne kuvat otettiin!
Onneks tää on sellanen kohta joka ei koske meitä. Meidät kun vihitään avioliittoon maistraatissa 15. päivä ja hääjuhlaa vietetään 16. päivä. Hahaa! IN YOUR FACE WEDDING CRITICS!
Jo pikainen tutkimus internetin ihmeelliseen ja loppumattomaan häämateriaaliin, paljastaa ettei täydellisiä häitä voi järjestää. Aina on joku tädin mies tai naapurin Keke jolle ei mikään kelpaa.
Ja onneks sillä ei ole mitään väliä.
Äsken kun mä luin noita kauhutarinoita, mä naureskelin Antille ääneen että hohhh, kuunteles kuinka kamalasti tää näiden päivä on menny!
Kunnes luettuani tarpeeksi melkein itku kurkussa (mulla on kuumetta okei? en yleensä pillittele!) ja tippa linssissä vinguin Antille että mitä jos meidän päivä menee yhtä pilalle?
Onneks sit yksissä tuumin tultiin siihen tulokseen, että meidän hääpäivän onnistumista tai epäonnistumista ei onneks käydä läpi kaksplussan keskustelupalstalla vaan tässä meidän koti sohvalla.
Tärkeintä on se että saadaan kaikki tärkeät ihmiset ympärille, päästään naimisiin ja että meille jää juhlista hyvä mieli.
Pieni itsekkyys on tervettä.

-Jannica

Paljon mietteitä mekoista.

Selailin mekkoja kaasoille. Onneks mun kummatkin kaasot on olleet ihan suostuvaisia mun ehdotuksiin ja ovat itsekin ehdotelleet upeita mekkoja. Tia ehdotti että tilataan mekot ebaysta, mikä on musta loistava idea!
Mä oon itse sitä mieltä että jos mä "vaadin" kaasoilleni jotain tietyn tyyppisiä/värisiä/mallisia mekkoja, niin on mun tehtävä myös kustantaa ne.

Kuva: someecards.com

Tääkin on aihe joka jakaa mielipiteitä, enkä kyllä ymmärrä aivan että miksi?
Musta on aika selkeää ettei morsian voi velvoittaa kaasojaan (joiden tehtävänä on auttaa ja tukea morsianta hääjärjestelyissä ja hääpäivänä, EI maksaa häiden kustannuksia!) maksamaan mekkoja joita ne ei välttämättä itse koskaan ostais.
Tietenkin tilanne jossa morsian maksaa kaasojen puvut, vaatii kaasoilta myös sitä että he osaavat ottaa huomioon morsiamen toiveet. Jos morsian maksaa kaason puvun niin sillon morsian myös mielestäni päättää minkälainen puku hommataan.
Ja tervettä järkeä, jos puku ei istu, näyttää aivan järkyttävältä tai ei muuten vaan sovi kaasolle, voi tästäkin varmasti diplomaattisesti neuvotella morsiamen kanssa. Tuskin kukaan morsmaikku tahtoo kaasojensa tuntevan olonsa epämukavaksi..?

Kuva: someecards.com

Keskustelin tästä aiheesta itseasiassa työkaverini kanssa vähän aikaa sitten. Näytin muutamia pukuja mitä oltiin kaasojen kanssa mietitty. Mainitsin jotain edullisesta hinnasta, mikä siis sopi minulle erittäin hyvin, koska joudun kaksi pukua ostamaan.
Työkaveri kysyi että aijaa, aiot ostaa kaasoille puvut? Jääkö ne sit niille häiden jälkeen?
No totta kai. Mitäpä mä niillä tekisin?
Seuraava kysymys huvitti mua suuresti... "ootteko kattonu ne sit niin että kaasoilla on käyttöä niille häiden jälkeen?"
NO EI OLLA! :D Suoraan sanottu mulle on aika yks lysti onko niillä enää häiden jälkeen käyttöä.
Joo, mä oon kamala.
Ps. kielsin myös mun kaasoja leikkaamasta hiuksia lyhyiks tai tulemaan raskaaksi ennen mun häitä.
Jep, niin kamala mä oon!

-Jannica

Naurettavat tekstit hääkutsuihin...

Antin vapaapäivän ja mun sairaslomapäivän pääteemana on maata sohvalla ja katsoa The Big Bang Theorya.
Makoilun ohella mä oon rääkännyt Anttia tyhmillä kysymyksillä. Tiettykin.
Avioliitto on sitä että kärsitään yhessä.  Hyvä alottaa harjoitukset ajoissa!

Mä oon ostanu joskus aikoja sitten Eija Holmbergin kirjan Unohtumattomat häät jota äsken selaillessa löysin hulvattomia kutsutekstejä! Siis kirjottaako jengi oikeesti kutsuihinsa jotain näin juustosia juttuja?

"On yhteisiä vuosia takana jo monta,
ja siksi ei lienekkään aivan tavatonta,
että haluamme onnemme kaikille kuuluttaa

ja toivoimme, että Te voisitte sitä todistaa"

No tää ei nyt ees oo niin kauhee, mutta nauratti silti!

"Yhteistä taivalta meillä takana 6 vuotta,
eikä niitä suinkaan ole vietetty suotta.
Nyt tuntuukin olevan se oikea hetki,
aloittaa yhteinen avioliittoretki.
"


Avioliittoretki? Oikeesti?

"No joo, niin se kävi että pam!
Se seisoi edessäni ja sydän tadam!
Se näyttää pupulta tai murmelilta.
Sen hampaat välkkyy edessäni joka ilta!

Tervetuloa, nostetaan malja!
Jo pulppuaa hääparin samppakalja!"

Siis tätä mä en edes tajua? Miks tässä puhutaan jostain pupuista ja murmeleista? Ja toi samppakalja. Yök.

Jokainen tyylillään, en mä sitä sano. Varmasti jonkun parin hääkutsuihin tuollaiset värssyt sopisivatkin.
Jotenkin nää ei vaan oo yhtään meidän tyyliset ja ollaankin naureskeltu näille pitkin päivää.

Antti keksi jopa omankin. Mutta sitä me ei kyllä käytetä....

"Monta yhteista vuotta takana,
nyt on aika hääyönä sotkea lakana"

Vaikka mä jotenkin tykkään tosta runon karheudesta, mä epäilen suuresti ettei tämä päädy meidän kutsuihin.
Mä oon niin huumorintajuton.

Joskus aikasemmin kun puhuttiin aiheesta, Antti ehdotti että laitetaan kutsuihin että "MOI, me mennää naimisii, tulkaa mukaa!"

Musta toi oli oikeasti hyvä. Mutta valitettavasti siinä kohtaa kun mä aloin sommittelemaan siihen päivämääriä ja muita epäolennaisia tietoja hääpäivästä, Antti puhals pelin poikki ja sanoi ettei siihen voi kirjottaa mitään muuta kun ton lauseen.

Mun ei varmaan kannattais edes kysellä siltä mitään....

Mua jotenkin naurattaa nää siirappisen juustoset runot joita pitää väkisin ympätä näihin hääkutsuihin.
Itse mä ainakin ajattelen ettei meidän tarvii alkaa ällöstelemään sen takia että ollaan menossa naimisiin, ei me olla koskaan muulloinkaan sellasia siirappisöpöstelijöitä.
Eiks häiden kuuluis aina kuvastaa hääparia, eikä mitään stereotypiaa jostain ihanasta ja auvosesta harmonisesta puspusnamnam kihlaparista jotka on naimapäätöksen jälkeen alkaneet älyttömän romanttisiks ja toisistaan eläviks vaaleanpunaisiks siirappimöhkäleiks?

Yksillä meidän ystävillä oli hääkutsuissaan pätkä yhdestä Metallican biisistä, musta se oli ihan loistava!
Ei mikään juustonen rakkauden luritus, vaan lyhyt ja ytimekäs pätkä kappaleesta joka mun mielestä kuvasti sitä paria tosi hyvin.

Enemmän persoonallisuutta. Vähemmän tekopersoonallista siirappia.




15. huhtikuuta 2013

2 vuotta ja 1 kuukausi. 759 päivää. 25 kuukautta.

...aikaa häihin.

Eli nyt on todella hyvä ja lähes tulkoon viimeinen hetki alottaa tää blogi.
Minkäänlaisia konkreettisia valmisteluja häiden suhteen ei ole tehty. Eikä tehdä yli puoleen vuoteen.

Ihan ensimmäisenä mä haluan varata juhlapaikan ja se onkin todella helppoa kun kaikki paikat jotka ei maksa 2000€ näyttää ihan kaameilta huusseilta.
Mulla ei oikeastaan oo kovinkaan paljon vaatimuksia sille juhlapaikalle.

HAHAHHA.

No onhan mulla.
Mä haluan että se on nätti, mielellään yksinkertanen ja VAALEA tila jossa olis avaraa. Ei monta pientä huonetta sikin sokin niinku jossain labyrintissa. Sen lisäks mä haluan että siellä sais olla mielelläään "niin pitkään kun jaksaa". Ei siis mitään "juhlatila pitää olla siivottu klo 00.00 mennessä".
Ideaaleinta olis jos se olis jossain meren lähellä.
Ainiin -se ei sais maksaa ihan tolkuttomasti.

Tällä hetkellä mun hinta-laatu asteikoilla kärjessä on Espoon VPK joka on sijainniltaan aivan väärässä paikassa ja ulkoisesti rakennus ei kovinkaan esteettinen. Toisaalta hinta ei päätä huimaa ja sisältä se on ihan nätti.

Onneks mulla ei oo mikään kiire TÄMÄNKÄÄN asian kanssa. Voin rauhassa miettiä, pohtia, vatvoa, käännellä ja väännellä, muuttaa mieltä kolmekymmentä kertaa ja palata ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Yritin muuten vähän nyt kasailla tätä blogia jonkun näköseks. Ja siis joltainhan tää nyt näyttääkin. Ei välttämättä kovin hyvältä, mutta en mä niin väittänytkään. Hiljaa hyvää tulee ja läpätiläpätilässynlää.

-Jannica



Etkot.

"en ikinä aloita hääblogia, en ikinä"
"ei ketään kiinnosta minkälaisia häitä minä järjestelen ja suunnittelen, hääblogeja on internet pullollaan, who cares?"
"en mä jaksa kirjottaa sitä kuitenkaan, mitä mä sinne edes kirjotan?"
"en varmasti aloita hääblogia, sinne pitää vaan kirjottaa kuinka kaikki on ihanaa ja mahtavasti, mitäpä jos mua vituttaa eikä yhtän huvita ilakoida jostain pitseistä ja hääkarkeista?"

Tässä sitä ollaan. Kirjoittamassa hääblogia. Voi jessus.
Häihin on aikaa 759 päivää ja mä kirjotan hääblogia.
Näinhän tän just ei pitäny mennä.

Mä oon kirjottanu blogeja vaikka kuinka kauan. Ja vaikka kuinka monta, ja kaikista mahollisista aiheista.
No en kyllä mitään fäshön blogia oo koskaan pitäny.
Annetaan tällekin nyt mahdollisuus.

Jannican hääblogi, jossa kaikki ei ole ihanaa.
Jannican hääblogi jossa eletään 759 päivää odottaen sitä suurta päivää jolloin sanomme tahdon. Wuppiduu!
Jannican hääblogi jossa elämä ei ole pelkkää ihanaa tylliä ja pastellisävyjä. (mä en kestä blogeja joissa ihmiset jakaa elämästään vaan kaikki hienot ja upeet asiat! EI KENENKÄÄN ELÄMÄ OLE SELLASTA!)
Jannican hääblogi jossa mietitään ja pohditaan erilaisia ratkaisuja hääpäivän täydellisen onnistumisen takaamiseksi.
Jannican hääblogi jossa häistä saa ottaa stressiä vaikka niihin on aikaa vielä 759 päivää.
Jannican hääblogi jossa ei ole mitään sääntöjä.

Tervetuloa!
Lukekaa tai olkaa lukematta!

-Jannica