Puolitoista vuotta sitten mä ehdotin Andylle, että kirjoitetaan meidän omat valat.
Andy suostui ehdotukseeni mukisematta, tajusi varmaan ettei höyryävän junan eteen kannata turhaan pomppia.
Nyt kuitenkin alan itse skagailemaan tämän oman ideani kanssa.
Mitä ihmettä mä siinä sanon?
Joo
tietenkin, että rakastan rakastan ja ikuisesti rakastankin. Mutta
sellanen siirappinen runoilu ei vaan ole yhtään meidän juttu, jos
joltain on jäänyt huomaamatta.
Ihan vitsiksikään ei koko hommaa voi
heittää, mutta voisiko valat olla rakkauden tunnustuksilla höystettyä
vakavasti otettavaa proosaa huumorilla höystettynä?
Varmasti, aivan varmasti voisi, mutta kukahan tämän kaiken runoilisi kompaktiin pakettiin?
Ongelmaksi muodostuu tietenkin mun pahin painajainen, julkisesti
pillittäminen. Olen tehnyt rauhan jo sen kanssa, että aivan varmasti
pillitän vihkimisessä, mutta olen mielessäni kuvitellut sen sellaiseksi
tyylikkääksi muutaman kyyneleen herkistelyksi.
Mutta kun mietin
tilannetta, jossa kaiken kansan kuullen yritän nyyhkyttämisen seasta
saada rakkauttani tunnustettua ja samalla olla vielä vakavasti otettava
ja hauska, iskee pakokauhu.
Ei sellaista komboa ole olemassakaan.
Jos sivuutan pakokauhun aiheuttavan pillittämis aspektin, jää jäljelle vielä valojen sisältö.
Mitä niihin oikeasti kirjoitetaan, mitä siellä sitten oikein jaaritellaan?
En oikeasti edes tiedä miten aloittaa?
"Rakas Andy, silmäsi ovat kuin tähdet, yhtä kaukana toisistaan"
Eieieieieiei.
"Rakas Andy, kun mä ehdotin tätä omien valojen kirjoittamista ja sinä siihen suostuit, ymmärsin kuinka paljon minua rakastatkaan, nyt kuitenkin ymmärrän, että tämä oli typerä idea joten voidaanko sopia ettei tässä lässytetäkään mitään?"
Joo toi vika on hyvä.
Onko teillä suunnitelmissa kirjoittaa omat valat? Mitä te aiotte sanoa? Jännittääkö?
Tai onko joku konkari linjoilla, joka on omissa häissään lukenut omat valansa?
Mitä te sanoitte? Mistä ne samat kumpus? Saiko itkun seasta selvää?
APUA!
