10. maaliskuuta 2015

Maahantuojien Outlet Wanhalla 11.4.15!

Miten unirversumi osaakin joskus kohdella niin lempeästi ja hoitaa homman?
Olen viimeiset viikot tuskaillut maistraattimekkoni kanssa, selannut satoja nettisivuja ja pinterestiä etsien sitä täydellistä pukua jossa voin valtion edessä sanoa tahdon.
Aika laiha on ollut saalis, mutta äsken sähköpostiini kilahti muistutus Maahantuojien outlet myynnistä joka järjestetään 11.4.15 10-16 Wanhalla ylioppilastalolla.
Muistelisin että samanmoinen tapahtuma järjestettiin jo kerran, enkä tajunnut, että olisin voinut lähteä metsästään maistraattimekkoani täältä. Onneksi tapahtuma oli ilmeisesti ollut menestys ja se järjestetään uudestaan!

Tarkoituksena olisi löytää tuolta joko valkoinen tai tummansininen mekko joka olisi hieno, muttei liian hieno.
Eli siis hieno, ei mekko voi olla koskaan liian hieno!
Ei mielellään liikaa mitään blingblingiä, mutta jotain meininkiä mekossa saisi kuitenkin olla.
Kuten aina, allekirjoittanut pyörii jännän äärellä, eikä tiedä itsekään minkälaista mekkoa on oikeasti etsimässä...
Onneksi kuitenkin Wanhalla on tarjolla jos jonkin näköistä mekkoa, eli voin muuttaa mieltäni vielä matkan varrella kertaan jos toiseenkin!

Myynnissä on siis erittäin edullisesti sekä ilta- että juhlapukuja, eli jos kaason mekot tai jatkomekko on vielä hommaamatta (tai olet muuten vaan mekkoa vailla) this is the place to be!

Tällainen pukuhan menisi täydellisesti häiden
jatkomekosta!

Ihania pastellin sävyjä kaasoille, miten hauska idea olisi että
kaasoilla olisi samanväriset, mutta erimalliset mekot?



Vähän rohkeampaa tyyliä, rohkealle morsiamelle
tai rokkaavalle kaasolle?



Pukuja on tarjolla n. 1000 kappaletta ja sellaiseen mekkomereen mahtuu jos jonkinlaista tyyliä, jokaiselle omansa siis!
Kattokaa nyt näitäkin!








Mistä muualta näin upeita mekkoja voi mekkoja voisi löytää?
Muutamankin tunnin mekon metsästykseen uhranneena voin sanoa, ettei kyllä mistään.
Ei ainakaan tähän rahaan.
Sähköposti paljasti, että näiden mekkojen hinnat liikkuvat todellisuudessa 299-489€.
Maahantuojien Outletista tällaisen puvun voi saada omakseen 99-159€.
(suurin osa puvuista tämän hintaisia)

Ensimmäisenä ajattelin itse, ettei täältä löydy mekkoa, jos sattuu olemaan koko 38 isompi, kuten allekirjoittanut hyvin vahvasti on.
Mutta kappas vaan, pukuja löytyy skaalalla S-XXL!
Loistavaa, että myös isompia kokoja on saatu myyntiin!
Kokoskaalan jakautuminen on oletettavasti seuraava:
XS-S on noin 20% valikoimista, noin 55% on kokoa M ja 25% puvuista edustaa kokoja L – XXL.
Eli voisi olettaa että isompia pukuja on enemmän kuin se 1-2 ;)

Jos et ehdit/pääse Wanhalle ylioppilas talolle huhtikuun alussa, ei hätää!
Maahantuojien Outlet järjestetään myös

14.3. Jyväskylässä Hotelli Albassa
22.3. Tampereella MegaOutletissa
 

Yllämainitut tapahtumat ovat pienempiä kuin Helsingin tapahtuma, mutta myös niissä on myynnissä satojasatoja pukuja!
Joten menkää ja löytäkää omanne!
Minä ainakin aion tehdä niin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa!