7. tammikuuta 2014

Ensimmäinen blogipostaus uudella koneella!

Nyt on taas helppo hengittää.
Kotona on toimiva tietokoneen rohjake, jonka kanssa ei pala hermo ensimmäisien sekuntien aikana.
Vaikka tässä koneessa pyöriikin Windows 8 (josta allekirjoittanut ei siis ymmärrä juuri mitään)
mä oon jotenkin aivan  haltioissani!
Tähän kiteytyy aika kivasti mun ajatuksen Windows 8:sta.
Meidän välillä vallitsee sielujen sympatia, niinkuin nyt ihmisen ja koneen välillä voi vallita.
Kuinka ihanalta tuntuikaan tyhjentää kameran muistikortti koneelle, ilman puolen tunnin taistelua!
Tai kuinka kiva oli tulla kirjoittamaan tätäkin postausta ilman että pinna alkaa kiristymään sellaisille lukemille ettei blogin kirjoittamisesta oikeastaan enää tule mitään.


Häihin liittyen mulla on sellasta erittäin ärsyttävää kerrottavaa.
Meidän juhlapaikka alkaa ottamaan varauksia vastaan....
ENSI SYKSYNÄ!
Eli mun pitäisi jättää juhlapaikan varaus ensi syksylle joka tarkottaisi sitä että, jos syystä tai toisesta häitä ei tässä juhlapaikassa tanssittais, ois meillä alle vuosi aikaa löytää uusi.
JEP.
Tämän lisäksi tänään sähköposteja vaihdellessani juhlapaikan henkilökunnan kanssa, meinasi veren paineet kohota taivaisiin. Ensin saan viestin että varauksia otetaan vastaan vasta yli puolen vuoden päästä ja sitten kun tiedustelin mahdollisesta jatkoajasta juhlapaikalla niin täti ilmoitti että asiasta voidaan ottaa selvää, 
silloin ensi syksynä.
Että kiitos näistä.

Toisin sanoen näyttää hyvin vahvasti siltä että haikein mieli alan etsimään meille "vara"juhlapaikkaa.
Ei kyllä millään jaksais kiinnostaa etsiä yhtään mitään.
Taidan mennä vaan nurkkaan mököttämään ja näyttämään keskaria kaikille.

PS. Morsiusdieetti alkoi 2.1 ja on nyt siis ollut käynnissä jo viikon! 
Huh huh, vähän mä oon ylpeä itsestäni! :D

2 kommenttia:

  1. P.S paljonko on tullut dietin aikana painoa lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö! En edes aikonut käydä vaa'alla kun vasta kuukauden jälkeen, mutta päästäkseni kuittaamaan sulle, oli pakko käydä. 8 päivässä on lähteny kolme kiloa :P

      Poista

Sana on vapaa!