22. huhtikuuta 2014

Ruokatiistai!

Yhteinen lomapäivä.
Harvinaista herkkua, joka ansaitsee pitää sisällään harvinaista herkkua.
Päätettiin kokkailla yhdessä, mikä on ihan älyttömän harvinaista.
Mä en kokkaa oikeastaan koskaan, eikä Andy mua tuonne keittiöön varmasti kovin usein tahtoisikaan.





Päästäkseni kokkailufiilikseen, siivosin keittiön sillä välin kun Andy kävi kaupassa.
Ja tietenkin kuvailin kätteni jälkiä, eiks se kuulu vähän niinku asiaan?





Aivan itse, ilman suurempia apuja, laitoin kananmunat ja riisin kiehumaan!
Hyvä minä!




Andy taituroi meille yhtä mun lemppari jälkiruokaa, possettia!
Tällä kertaa makua oli tuomassa sitruunan sijasta lime.
Tykkään!

 









Voi olla hirmu vaikeeta uskoa, mutta mä tein ihan itse ton salaatinkin.
Kyllä näin on.
Kokeilin muuten tota kahden lautasen tomaatin leikkaus taktiikkaa, ja voin sanoa, että en kyllä välttämättä jatkossa aio käyttää.
Enemmän mulla meni aikaa etsiä sopivat lautaset, kun olis menny perinteisellä tavalla tomaattien leikaamiseen.
Reippaasti vaimon elkein kaulin taikinat, kunnes kyllästyin ja turhauduin,
ja Andy sai hoitaa homman loppuun.

Kuva ei niin tee oikeutta tälle. Maistuu niin paljon paremmalta´miltä näyttää!


Rullattua lohipiirakkaa pääruoaksi!
Andy kysyi multa tossa puolessa välissä kokkailua, kun jotain sähelsin, että onko sulla hajuakaan mitä me ollaan tekemässä?
Ei ollut, ei todellakaan.
Puhe oli lohipiirakasta, ei mistään rullakebabista.
Mä oon niin tottunut siihen ettei mun tarvitse tietää mitä keittiössä tapahtuu.



Ja näin herkullisen näköstä tästä "piirakasta" tuli.
Onneks tämän projektin onnistuminen ei ollut mun vastuulla, muuten näiden kuvien tilalla olis kuvia poneista ja yksisarvisista.






Kaikki tärkeät asiat kuten kananmunien keitto, taikinan kauliminen ja pöydän kattaminen oli mun vastuulla.
Ja täydellistähän sitä tuppaa aina tulemaan!

Vaikka kokkailu ei todellakaan kuulu mun vahvuuksiin eikä kiinnostuksiin, eikä tämä päivä muuttanut mun käsityksiä millään lailla, oli ihan super hauska kokkailla yhdessä!
Syötiin oikein pöydän ääressä ja puhuttiin siinä samalla että pitäis enemmän tehdä asioita yhdessä.
Käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota, käydä vaikka lenkillä tai mitä tahansa.
Liian monesti sitä arjen keskellä uppoaa iltaisin sohvan nurkkaan eikä mukamas jaksa tehdä mitään.

Ja älkää pelätkö, ei tästä mitään ruokablogia ole tulossa, ei todellakaan.
Aasin sillan kautta yhteinen kokkailukin liittyy häihin:
a couple that cooks together, stays together!

5 kommenttia:

  1. Ihanan iloinen postaus oli tämä! Ja mulle ainakin olisi nämä teidän pöperöt maistuneet! :p tuppas jopa nälkä iskemään kun kuvia kattelin!
    Mutta aivan totta, että yhdessä kokokkailu+kaupassa käynti on ainakin meille "luksusta" ja ihanaa yhdessä tekemistä :) Tai no siis myönnetään, että mies kokkaa ja minä kurkin olan takaa ja maistelen ;)

    VastaaPoista
  2. Ihan samoin meilläkin kokkausvastuu on sulhasella... Mä osaan arvostaa sun salaatintekotaitoja ja munankeittämistä! :) Mä sain viimeksi vastuulleni sipulien pilkkomisen ja se piti suorittaa siten, että sulhanen oli vasta matkalla kotiin. Siinä sitten yksinäni pähkäilin, että mitkä kaikki kerrokset siitä sipulista on kuorta ja kuuluuko kanta leikata pois veitsellä ja olisiko fiksuinta pilkkoa sipuli ennen silppuriin heittämistä... Erinomaista sipulimurskaa tuli kuitenkin, vaikka itse sanonkin.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan herkullisen näköiset sapuskat! Kyllä tuli nälkä. Sinä onnekas, kun sulhanen on noin taitava kokkailija (ilmeisesti ihan ammattilainen?) Mä ehkä osaisin laittaa (ainakin perus)ruokaa, mutta jotenkin se on aina sellaista pakkopullaa työpäivän jälkeen. Itse syöminen on paljon kivempaa :)

    VastaaPoista
  4. Oi, "lohirullakebab" näyttää aivan ihanalta! Oon jo tosi kauan ettinyt jotain reseptiä iskän 50-vuotissynttäreille, kun oon luvannut hoitaa leipomukset sinne. Oiskohan mitenkään mahollista saaha tulevalta mieheltäsi reseptiä? Näyttää nimittäin siltä, että tuossa rullassa yhistyy kaikki iskän lemppariainekset. Jos on ammattisalaisuus, niin googlettaminen jatkukoon. Ei miulla muuta, kiitos! :)

    VastaaPoista

Sana on vapaa!