4. tammikuuta 2015

Ready, set, GO!

Nyt se on varattu.
Nimittäin siviilivihkiminen.
15.5.2015 kello 11.00 me sanotaan tahdon Helsingin maistraatissa!
Hätähousuna olin yhteydessä maistraattiin jo viime keväänä, mutta toisin kuin kirkkoja, siviilivihkimisaikoja ei voi yleensä varata vuotta etukäteen, ei ainakaan Helsingissä.
Sain sähköpostilla tiedon, että toukokuun aikoja voi varata joko heti tammikuun alussa puhelimitse tai helmikuussa netistä.
Joten 2.1. klo 09.01 nappasin puhelin kauniiseen käteen ja valitsin jo valmiiksi tallennetun Helsingin maistraatin puhelinnumeron ja hengitystä pidätellen odottelin että saisin vihkimisen varattua.
Kuva täältä.

Ai miksi tää oli niin tärkeää että se piti hoitaa heti vain kun mahdollista ja että oikein hengitystäkin piti pidättää ja jännittää?
Koska mä halusin saada ensimmäisen mahdollisen vihkimisajan tuona päivänä. En halunnut kello viiden viimeistä vihkiaikaa, vaan juuri sen ensimmäisen mitä maistraatilla on tarjota.
Ja nyt se on meidän!

Siviilivihkimiseen osallistuu meidän lisäksi vain avustajat, sinne ei siis tulla kutsumaan ketään muuta. Ei sukulaisia, ei ketään.
Siviilivihkimisen lisäksihän meillä on muodollinen vihkiminen juhlapaikalla jota kaikki häävieraat pääsevät todistamaan, joten en näe tarpeelliseksi kutsua maistraattiin yhtään ylimääräisiä ihmisiä.



Maistraatin jälkeen käymme nostamassa maljat jossain(??) ja mahdollisesti syömme hieman jotain, ennen kuin suuntaa juhlapaikalle laittamaan paikkoja valmiiksi seuraavaa päivää varten.
Siinä onkin sitten jo hieman enemmän suunniteltavaa...

3 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa! Aion kanssa olla kärppänä varaamassa aikaa maaliskuun alussa. Vuotta ennen hääpäivää kyselin kanssa sähköpostilla aikoja ja sanoivat että antavat niitä vasta maaliskuun alussa kun tietävät ensi kesän lomat.

    VastaaPoista

Sana on vapaa!